Meillä on nyt kolmatta päivää postinkantaja juossut suoraan rappusia alas, jättämättä meille mitään! Odotan kieli pitkällä Facebookin kirppikseltä ostamiani siveltimiä ja MiMaxilta tilaamiani stiletto-kynsimuotteja. Olen jo varannut viikonloppuun itselleni aikaa, että saisin viilata nämä nykyiset kammotukset pois ja tehtyä muoteilla. Vaikka en olekaan koskaan muotteja käyttänyt, uskon ystäväni Youtuben olevan minulle tällä kertaa armollinen :D
Huomenna tulee myös työkaverini teettämään ne lomakynnet. Laitetaan ihan neliöranskikset ja jotain timantteja. Yritetään (ehkä) välttää timanttiövereitä. Yritän muistaa ottaa niistä kynsistä edes jonkinlaiset kuvat, kunhan ensin valmistuvat. Työkaveri tulee suoraan toista viiden jälkeen, joten siinä meneekin sitten koko ilta!
Oletteko koskaan törmänneet PrettyKittyClaws-blogiin, jossa kirjoitettiin itseasiassa eilen tuollaisesta synttäripakettijutusta? Siinä siis 12 henkilöä lähettää vuoden ajan toisilleen lahjoja. Jokaisella siis on oma kuukausi, jolloin hänelle lähetetään paketti ja jokainen vuorostaan lähettää paketin 11 muulle henkilölle. Aika hauska idea, eikö? No, oli se hauska idea myös Facebookin Kynsikoristelut-ryhmässä :D Kyllä ne akat, jotka siellä aamupäivästä onlinessa olivat, kaakattivat niin vauhdilla, ettei melkein perässä pysynyt! Älkää nyt ottako tota negatiiviseen sävyyn :) Minä olin yksi kaakattavista akoista ja pääsin kuin pääsinkin toiseen synttäriporukkaan! Tosin ryhmän nimi on vaihdettu, koska kaikki eivät saaneet omaa synttärikuukauttaan lahjakuukaudekseen. Esim. minä olen vuorossa ensi toukokuussa, vaikka oikeasti synttärini ovat heinäkuussa.
Sainkin jo kommenttia, että mulle tulee pisin kakku odottaa lahjoja. Ehkä niinkin, mutta hei, mä ostan koko tän vuoden lahjoja muille ja sitten mulle vasta hyvä mieli tuleekin, kun saan ne lahjat viimeisenä :D Sitten mun ei enää tartte kellekään ostaa mitään :D :D Näen myös tämän asian niin, että kun ostan 10 eurolla kuukaudessa muille lahjoja, eli kulutan 11 kuukauden aikana 110 euroa, saan sen 110 euroa takaisin toukokuussa, koska muut ostavat minulle lahjoja samaan hintaan. Ei hassumpaa! Edes opiskelijalle tuo 10 euroa ei ole maailmanloppu. Voin vallan hyvin nipistää vaikka viikonloppukarkeista tuon 10 euroa :D :D
No, saatte ainakin yhden kuvan tähän höpö-löpö-postaukseen. Mennään huomenna tämän karvapallon kanssa lääkäriin. Tuossa hän nytkin lattialla mulkkaa mua erittäin pahalla silmällä, koska hänelle ei ole saanut antaa ruokaa illalla. Saa nähdä, mitä se eläinlääkäri tällä hetkellä keksii... Olen kuullut hänestä vähän negatiivisempaa juorua niiden keskuudesta, ketkä hänellä ovat joskus käyneet. Menemme siis hänelle, koska vakkari-eläinlääkärimme on onnistuneesti kesälomalla (juuri silloin, kun häntä tarvitaan). Mutta, jos alkaa taas lähtee ihan hanskasta tämä homma, niin vihellän pelin poikki ja ilmoitan odottavani sitä, että oma eläinlääkärimme tulee lomalta juhannuksen jälkeen. Katti on nyt jo niin paljon paremmassa kunnossa, että uskon hänen elävän sinne asti.
Ai niin! Asia, josta oikeasti tulin teille bloggaamaan :D Olen siis käynyt kynsilakkani ja muut härpäkkeeni läpi ja tuolta ylhäältä blogin nimen alta löytyy välilehti, josta löydätte listaukseni. Olen myös lisännyt himotuslistan oikean palstan alareunaan. Jos siis tuolta himotuslistaltani löytyy sellainen lakka, jonka haluat swappailla kanssani, niin ilmoittele :)
keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
tiistai 5. kesäkuuta 2012
Järjestelyä
Koska kynnet on tällä hetkellä odottamassa stiletto-muotteja, en aio erityisemmin näyttää lakkauksiani. Kynsillä on tällä hetkellä syötävän ihana Depend 314, joka on muuten käsitykseni ihanan keväisen vihreästä. Luulin CG:n Gaga for Greenin olevan tällainen vihreä, mutta petyin sen suhteen.
Olen tänään menossa maahantuojalta ostamaan geelikynsitarvikkeita, lähinnä viiloja, koska ex-työkaverini on tulossa torstaina illalla laittamaan geelikynnet. Silloin tarvitaan kunnon viilat :) Hän on lähdössä pitkälle ja vaiheikkaalle kesälomalle Pärnuun, joten kynnet laitetaan kuntoon!
Otsikon mukaisesti esittelen teille järjestelyni tältä aamulta. Tuo kynsiboxini alkoi täyttyä aika uhkaavasti, joten päätin siirtää ne laatikkoon. Nyt kynsilakat seisovat siellä pystyssä, kun ne aikaisemmin boxissa olivat kyljellään - ainakin suurin osa. Ja koska laatikosto toimii myös tulostimemme pöytänä, voin aina postausta kirjoittaessani tarkistaa, mitä lakkaa olen käyttänyt :)
Tähän laatikkoon laitoin kynsilakkani. En mitenkään ihmeellisemmin alkanut näitä lajitella ja järjestellä, heittelin lähinnä samaa merkkiä olevat jonoon :D No, onhan sekin jonkinlainen järjestys. Etualalle jätin päällyslakat, liiman, pohjalakan ja Oriflamen lakankorjauskynät. En kyllä usko, että tämä tiukka kuri pysyy yhtään sen kauempaa kuin seuraavaan lakkaukseen asti :D Sitten laatikko onkin jo ihan sekaisin.
Oletteko huomanneet, että blogista voi tykätä myös Facebookissa? Slugs and nails and kitty cat tails -blogi Facebookissa.

Nyt kynsiboxi näyttää tältä. Olen laittanut sinne vain ne tarvikkeet, joita käytän geelikynsiä tehdessäni. Viiloja on tosin vain tuo yksi, koska nyt käyttämäni viilat olen juuri pessyt ja desinfioinut :) Alta pilkottaa akryylimaalit, joita voin käyttää niin geelikynsien kanssa kuin niiden päällekin. Tosin olen kokeillut niitä vain päälle, tarkoituksena olisi kokeilla niitä, kunhan muotit saapuvat.
Pohjalla seisoo myös kaksi Trindin pikakuivattaja-pakkausta, koska ne olisi tarkoitus myydä Facebookin Kynsikoristekirppis-ryhmässä. Jos olette kynsiharrastajia, liittykää ihmeessä tuohon ryhmään ja tulkaa myös tänne: Facebookin Kynsikoristelut-ryhmä. Ja vielä lisää mainontaa :D Jos olette turkulaisia tai Turun lähialueelta ja olette kynsiharrastajia, liittykää Facebookin Turun ja lähialueen kynsiharrastajiin!
Tähän laatikkoon laitoin kynsilakkani. En mitenkään ihmeellisemmin alkanut näitä lajitella ja järjestellä, heittelin lähinnä samaa merkkiä olevat jonoon :D No, onhan sekin jonkinlainen järjestys. Etualalle jätin päällyslakat, liiman, pohjalakan ja Oriflamen lakankorjauskynät. En kyllä usko, että tämä tiukka kuri pysyy yhtään sen kauempaa kuin seuraavaan lakkaukseen asti :D Sitten laatikko onkin jo ihan sekaisin.
Oletteko huomanneet, että blogista voi tykätä myös Facebookissa? Slugs and nails and kitty cat tails -blogi Facebookissa.
sunnuntai 3. kesäkuuta 2012
Banneri
Banneria saa kommentoida, koska se nyt on parasta, mitä sain revittyä kokoon sunnuntai-iltana yhdeksän ja kymmenen välillä :D Kyllä se tuosta vielä muuttuu, uskokaa pois.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)