lauantai 30. kesäkuuta 2012

Oriflame-tuotearvostelu

Nyt tulee kunnolla tavaraa yhteen postaukseen, koska en ole ehtinyt tai uhrannut ajatustakaan tuotearvosteluille pitkään aikaan. Tässäpä teille siis luettavaksi sekä kynsikamppeita että kosmetiikkatuotteita :)
Oriflamen Quick Dry Drops on pakattu jäykkään purkkiin ja esittely lupaa 60 sekunnissa kuivat kynnet. Yhdelläkään kynsilakalla tämä lupaus ei ole toteutunut. Toisaalta Quick Dry Drops on hyvä purkki siksi, että sillä saa kynsilakan pinnan kohtalaisen kuivaksi. Käytän tätä purkkia yleensä ennen varsinaista päällyslakkaa, jotta kynsilakan pinta on niin kuiva, ettei lakka lähde kävelemään sudilla vetäessä. Tämä purkki on todella jäykkä, joten sormissa saa olla rutkasti voimaa, jotta edes yhden tipan saa puristettua ulos. Suurena miinuksena purkin ulkonäkö: ulkopuolelta ei näe, paljonko tavaraa on jäljellä.

Künsii-blogin hannele teki taannoin Suuren päällyslakkavertailun, johon hän oli ottanut tämän Oriflamen purkin mukaan. Tutustu myös hänen tekstiinsä!

Seuraavana piinapenkkiin pääsee uudesta kesäkokoelmasta tuttu keltainen lakka.

Keltaisessa lakassa näkyy pienen pientä vaaleaa/valkoista shimmeriä, joka tosin ei kynsille asti hevillä pääse. Yleensä olen ollut enemmän kuin tyytyväinen Oriflamen lakkoihin, mutta joku on mennyt vikaan tässä kesäkokoelmassa. Lakka ei tunnu kuivuvan millään eikä peittävän kunnolla. Omistamani kolme muuta Oriflamen lakkaa peittävät yhdellä kerroksella ja kuivuvat pikavauhtia. Tämän lakan väri on kaunis, mutta toteutus ei. En suosittele ostamaan tätä lakkaa, jos et omista pitkiä hermoja ja kokeilunhalua :)


Tällainen mascara löytyi sponsorini pussista eräänä päivänä, kun hän kävi tiputtamassa tavaraa luokseni. Ei muuta kuin kokeilemaan!

Ihan ok perusmascaraksi. Omasta mielestäni hieman liian "märkää", onkohan kyse sitten tuoreesta mascarasta? :D Ei tehnyt ihmeempiä ripsilleni, koska olen tottunut käyttämään sellaisia mascaroita, joissa on paljon paksumpi harja. Tästä pullosta paljastuu hyvin ohut harja, joka tosin erotteli ripset ihan hyvin. Vallan hyvä hätävaramascara tai mascara, jonka ottaa matkalle! Tosin, jos on menossa etelänmatkalle, kannattaa jättää tämä versio kotiin, koska väri tuppasi varisemaan liiankin helposti.

Tässä toinen mascara, minkä sponsoriltani olen saanut. Samoja pointteja kuin edellisessä eli: liian märkää minun mieleeni ja ihan liian pieni harja. Okei, otetaanpa huomioon, että nämä kaksi mascaraa kilpailevat MaxFactorin mascaraa vastaan. Mieluiten kyllä hätävaraksi ja matkamascaraksi ottaisin tämän Giordani Goldin, koska tämä ei varissut!

Tässä uusi lemmikkini! Huulipuna sisältää väriä, kiiltoa ja hoitavan ytimen. Otin summamutikassa jonkun värin (muistaakseni tämä on Coral tai sinnepäin) ja on muuten mahtava! Väri pysyy niin lounasta syödessä kuin iltapäiväjäätelöäkin nauttiessa! Jos sinulta puuttuu täydellinen, helposti levittyvä ja oikeasti pysyvä huulikiilto, hanki tämä!


Tämä huulikiilto on puolestaan syrjäyttänyt IsaDoran huulipunan suosikkipaikaltaan!

Ultra Glam -hajuvesi on ollut pitkään listallani ja olen joutunut punnitsemaan, ostanko sen vaiko enkö. Sponsorini luki ajatukseni ja kiikutti hajuveden minulle ja ah... Olen taivaassa. Tämä tuoksuu aivan ihanalle! Olet saattanut nähdä erikoisen hajuvesipurkin eräässä postauksessani ;) Se oli juuri tämä. Miehelläkään ei ole hajusta valittamista, koska tuoksu on aivan taivaallinen!

Tähän loppuun vielä laitoin teille esille toisen Oriflame-kynsilakan, Pearly Purplen. Kaksi kerrosta, täydellinen peittävyys ja kuiva hetkessä! Näin sitä kuuluu edetä, Oriflame!

torstai 28. kesäkuuta 2012

Surullisia uutisia

Hei teille kaikille ihanille lukijoille! Ette ole kuulleet minusta pitkään aikaan, viimeksi maanantaina. Nyt on lakkausinto stopannut totaalisesti. Itkuvaroitus tähän väliin, jos uskallat lukea kaiken.

Kävi nimittäin niin, että meidän pieni karvapallomme, vain 5-vuotias Iggymme nukkui pois eilen, keskiviikkona. Tiistaina kävimme hänen kanssaan eläinlääkärissä, koska hänellä näytti olevan silmässään jotain vikaa. Eläinlääkäri totesi sen olevan tulehdus, määräsi silmätippoja ja silmävoidetta. Kontrolli olisi ollut parin viikon kuluttua.

Keskiviikkoaamuna Iggy sai kouristelukohtauksen oltuaan yksin vanhempieni sängyllä. Kuulin osan siitä ja menin ihmettelemään. Soitin uudestaan eläinlääkärille ja selitin tilanteen. Hän määräsi suppoja haettavaksi apteekista. Mitään ei siis tutkittu.

Onneksi minulla on Facebook-kaverina Kynnelle-blogin ihana Sanna, jonka kautta sain yhteyden Turun eläinsairaalassa työskentelevään henkilöön. Tämä henkilö ihmetteli aikaisemman eläinlääkärimme toimintaa ja suositteli toista lääkäriä Turun eläinsairaalasta. Soitin vielä uudelleen sille eläinlääkäriasemalle, jolla olemme käyneet. Olisin halunnut päästä sille vanhemmalle eläinlääkärille, joka on hoitanut perheemme eläimiä jo 20 vuoden ajan (vanhempieni kissa, perheemme koira ja muutaman kerran Iggyä). Sain soittoajan, koska eläinlääkärin vuoro alkoi vasta yhdeltä. Soitin samantien Turun eläinsairaalaan.

Turun eläinsairaalasta sain suositellun lääkärin suoraan puhelimeen ja hän pyysi meitä tulemaan. Saimme ajan vain muutamaa tuntia myöhemmäksi, klo 14. Aika venyi melkein 20 minuuttia, koska eläinlääkärillä oli aiempi potilas - niin kuin yleensä lääkärin vastaanotolla ajat venyvät helposti.

Iggyltä kuunneltiin sydän, otettiin verikokeet ja testattiin vaikka mitä. Aikaa eläinlääkärissä meni kaksi tuntia. Tämän kahden tunnin aikana todettiin, ettei Iggyllä enää ollut uhkausvastetta ja sen näkökyky ja pupillien suureneminen ja pieneneminen olivat suuresti heikentyneet. Kohtaus oli siis romahduttanut kissamme täysin. Pupillit eivät enää pienentyneet niin kuin niiden olisi pitänyt.

Iggy sai toisen, vielä rajumman kouristelukohtauksen ollessamme kolmestaan (minä, avomies ja Iggy) eläinlääkärin huoneessa. Huusin lääkärin paikalle ja mukana tuli sekä tämä Facebookissa tapaamani henkilö että toinen hoitaja. Näin sen heti heidän silmistään: se oli todella vakavaa ja sitä tuskin pystytään hoitamaan.

Kohtauksen jälkeen todettiin, että Iggyn tasapainoaisti on vaurioitunut, koska se pakonomaisesti kiersi kehää lattialla ja yritti myös kopassaan kääntää päätään ja vartaloaan oikealle. Se kissa, jonka olimme tunteneet 2 ja puoli vuotta, oli poissa. Edessämme kopassa makasi suurine nappisilmineen vain tiedostamaton kuori, jonka jossain pimeässä perukassa rakas kissamme kärsi.

Olen varma, että koko sen ajan, kun silitin häntä ja pitelin hänen päätään, kun päätimme eutanasiasta, Iggy kuuli, tunsi ja haistoi minut. Hän enää tuskin näki meitä, koska silmät olivat tyhjät ja pupillit suuret. Iggyllä oli jalassaan kanyyli verikokeen jäljiltä, joten sitä kautta oli helpointa antaa nukutuslääke.

Päädyimme eutanasiaan, koska kissamme ei enää ollut läsnä samassa huoneessa. Kissa oli saattanut jo kuolla ja joutua pimeään paikkaansa vanhempieni sängyllä aikaisemmin aamulla. En voi kuvitellakaan, kuinka peloissaan hän on ollut viimeiset tuntinsa. En halunnut enää pitkittää tuon ulkokuoren tai pienen kissan hätää. Rakas kissamme nukutettiin pois 27.6.2012 ennen kuin kello löi 16.

Jotkut ovat saattaneet huomata, että olen kirjallisesti asioita ilmaiseva ihminen. Minulle on huomattavasti helpompaa kertoa tunteistani ja ajatuksistani kirjallisesti. Siksi halusin kirjoittaa kaiken tämän ulos silloin, kun se on vielä tuoreessa muistissa. Tämän kirjoituksen avulla pääsen parantumaan.

Onneksemme Iggyllä oli hienot viimeiset päivät kanssamme. Hän vietti juhannusta minun, avomieheni ja avomiehen kaverin kanssa meillä. Hän tuli mukaamme vanhempiemme kotiin, kun menimme kukkavahdeiksi. Viimeisenä iltanaan, tiistaina 26.6. nostin Iggyn rakastamalleen pöydälle katselemaan lintulautaa. Avasin ikkunan ja Iggy meni tapansa mukaan ikkunalaudalle verkon taakse tuoksuttelemaan märkää kesäiltaa. Hän oli niin kaunis. Minulla kävi mielessä, että haen kameran ja ikuistan hänet kauniiseen kuvaan, mutta en voinut jättää kissaa yksin. Avomieheni oli suihkussa.

Iggyn viimeinen ateria oli grillattua kanaa läpinäkyvästä kupista. Hän oli saanut samaista kanaa välipalaksi, kun hän oli nauttimassa avomieheni rapsutuksista tämän sylissä. Iggy oli kiivennyt sohvan kautta avomieheni syliin lepotuoliin ja nautti olostaan suunnattomasti. Avomieheni osasi rapsuttaa juuri oikeasta kohtaa päätä niin, että tuntui kuin Iggy olisi hymyillyt tyytyväisyydestä.

Avomieheni rapsutti Iggyn myös ikuiseen uneen, kun hänelle annettiin nukutuslääke. En usko, että olisi ollut parasta tapaa päästää rakas kissamme pois kuin rapsuttamalla häntä juuri siitä paikasta juuri samalla tavalla kuin aina ennenkin.

Parin viikon päästä saan hakea uurnan Turun eläinsairaalasta. Uurna on vaaleansininen, jossa on kaksi valkoista tassunjälkeä. Olemme ajatelleen nostaa Iggyn sille paikalle, minne hän ei koskaan päässyt, mutta aina yritti kurkotella ikkunalaudalla ollessaan: TV-tason päälle kaiuttimen viereen. Iggy piti musiikista ja tuli aina kuuntelemaan sitä kanssamme.

Lepää rauhassa rakas, pieni, musta kissamme Iggy.








Kiitos kaikille tuestanne! Erityiset kiitokset:
Sannalle ja Nennalle, olette tukeneet meitä ja sanoneet niin ihania asioita <3



Turun eläinsairaalalle, erityisesti:
eläinlääkäri Rosa Jolmalle, kiitos tuestasi viimeisenä yhteisenä hetkenä kissamme kanssa;
Frida Samuelssonille tukevista sanoista ja ohjaavasta otteestasi


Kaarinan eläinlääkäriaseman eläinlääkäri Iiris Rastaalle, joka yritti soittaa minulle monta kertaa, kun olimme jo luopuneet kissastamme. Kiitos siitä tiedosta, että olisit tehnyt samat tutkimukset kuin Turun eläinsairaalassa.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Uutuutta

Luin yhtenä päivänä Tiny Nail Design Blogista, että bloggaaja oli löytänyt OPIn aivan ihanan Austin-Tatious Turquoisen Kicksistä. Nurisin ja murisin aikani, koska kyseinen lakka löytyy himotuslistaltani. Eipä aikaakaan, kun olimme Skanssissa ja menin etsimään sieltä alennuslakkoja. Sopivia ei löytynyt, mutta mitäs sitä löytyikään?
No juuri se!!

Austin-Tatious Turquoise OPIlta. Eikös olekin syötävän hyvännäköinen? Turkoosia lakka ei ole mielestäni nähnytkään, mutta hopeista ja violettia shimmeriä siitä löytyy! Kynsillä tuo violetti ei pääse oikeuksiinsa, mutta pullossa kylläkin, kuten kuvasta näkyy.


 Onko lakka teidän mielestänne turkoosi?

Kissanpoika ei vielä tiedäkään pääsevänsä tänään kukkavahdiksi! Vanhempani ovat Suomen-reissulla, joten siirrymme omasta kodistamme lapsuudenkotiini muutamaksi päiväksi. Grilliruoat on jo hankittu ja pian on tavaratkin pakattu! Tänään tosin grilliruokaa tuskin tulee syötyä, koska koko päivän on satanut, MURR!

Muistakaapa käydä äänestämässä kakkuvaihtoehtojani :)

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Hyvän mielen haaste

Hannele Künsii-blogista heitti minua haasteella!


Ohjeet: 
Listaa kymmenen asiaa jotka saavat sinut hyvälle mielelle. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle.Kerro keneltä sait haasteen, ja ilmoita bloggaajille, joille sinä annat haasteen.



1. Hyvä asiakaspalvelu - koska olen itse ollut asiakaspalvelutyössä, arvostan hyvää asiakaspalvelua. Annan usein palautetta hyvästä asiakaspalvelusta, jotta asiakaspalvelija itsekin tietää olevansa hyvä :) Annan kuitenkin myös usein palautetta huonosta asiakaspalvelusta, joten varokaa mua xD
2. Facebookin ryhmät - on mukavaa kuulua tiettyihin Facebook-ryhmiin, jossa keskustelu käy vilkkaana vuorokauden ajasta riippumatta. Joko keskustelua käydään seinällä tai chatissä, mutta on mukavaa osallistua, auttaa ja itsekin päästä kysymään, jos on tarve.
3. Onnistunut ruoka - ruoanlaitto on kivaa ja tykkään syödä hyvää ruokaa. Olisihan se kamalaa, jos pitäisi syödä pahaa ruokaa! Olen tainnut saada jotain mysteerisiä kokkausgeenejä äidiltäni, koska äitini työhön liittyy vahvasti ruoka ja yleensä kaikki reseptit, joita kokeilen ensimmäistä kertaa, onnistuvat aina :D


4. Onnistunut lakkaus - voiko muuta sanoa?


5. Hyvä kirja - hyviä kirjoja on harvassa. Olen aika kriittinen kirjallisuuden suhteen, joten vaadin lukemiltani kirjoilta aika paljon. Toisaalta, jos kirja on hyvä, niin se on todella hyvä :D


6. Eläimet - eläimet tuovat elämään iloa. Omassa elämässäni on aina ollut eläimiä: ensin oli persialainen (eli 8-vuotiaaksi), cavalier (eli 11-vuotiaaksi) ja nyt kissa (5-vuotias). Eläimien pito vaatii rahaa ja aikaa ja suunnittelua, mutta mitäs muutakaan mulla olisi :) Ja hei, eläimet eivät arvostele eivätkä kritisoi ;)



7. Raha - raha kelpaa aina, varsinkin opiskelijalle, joka ei käy töissä. Rahaa on aina liian vähän ja on mukavaa, kun sitä on. Jos tili näyttää pyöreetä nollaa, siinä ei osteta ruokaa tai jos paniikissa täytyy juosta eläinlääkäriin, siinä pitää taskunpohjatkin käydä perusteellisesti läpi. Tällä hetkellä meillä olisi tarvetta uudelle sohvalle, mutta raha menee kaikki elämiseen. Sohva saadaan maksimissaan helmikuussa, jolloin toivottavasti saan ensimmäisen palkkani valmistuneena sosionomina.
8. Suihku - suihkussa olo on niitä harvoja päivän hetkiä, jolloin olen aivan yksin vain virtaava vesi seuranani. Sopiva lämpö, hajustetut saippua ja avot!
9. Hyvä leffa/hyvä sarja - jos ei vielä ole tullut selväksi, katsomme paljon elokuvia ja itse katson myös paljon erilaisia sarjoja. Välillä on mukavaa katsoa kunnon juonellista leffaa tai sarjaa, missä täytyy olla kunnolla läsnä, jotta sitä pystyy seuraamaan. Joskus taas sitä kaipaa täysin aivot narikkaan -leffaa, mistä ei tarvitse ymmärtää mitään tai mitä ei varsinkaan tarvitse seurata :D
10. Hieronta - pyrin käymään tietyin väliajoin 45 minuutin hieronnassa. Hieroja on varmasti yksi hauskimmista tyypeistä, mitä maailmasta löytyy, joten on aina ilo päästä hänen käsittelyynsä :)

Osan kuvista olen Googlen kautta etsinyt, osa omista arkistoista. Googlen kuvien alkulähteille pääsee klikkaamalla kuvia :)

Ja viidelle bloggaajalle pitäisi siirtää tämä? Nooh, katotaas...
1. PLX

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Kysely/äänestys

Heippa kaikille ja tervetuloa uusille lukijoille :) Mulla on pian synttärit, samoin avokilla, joten olen kierrellyt ympäri Pinterestiä etsien kaikenlaisia ruokaohjeita. Suurimman huomion ovat tietenkin vieneet kakut ja muut leivonnaiset. Suuruudenhulluissani olen klikannut kaikkein ihanimmat ohjeet suosikkeihin, mutta mitäs sitten kävikään. No, suosikeistani löytyy miltei 20 eri ohjetta. Siksi haluankin pyytää teitä lukijoitani apuun!

Listaan tähän postaukseen ne kakut, jotka olen löytänyt ja numeroin ne. Linkin kautta voitte kurkata ohjeeseen/kuvaan. Oikealle palstalle laitan gallupin, johon voit antaa äänesi. Annan tarpeeksi vastausaikaa, jotta ehditte näkemään/lukemaan tämän postauksen ja äänestämään. Toivon todella, että kaikki mahdolliset lukijat, olette sitten julkisia lukijoita tai vaan ohimeneviä, laittaisitte mielipiteenne tuohon gallupiin. Onhan sentään kyse omista 23-vuotissynttäreistä ja avokin 25-vuotissynttäreistä :)

1. Peanut Butter Chocolate Dessert
2. Snickers Brownies
3. Chocolate Oreo Cream Cake
4. Summer Berry Trifle
5. Chocolate Malt Ice Cream Cake
6. Mississippi Mud Pie
7. Graham Cracker Eclair "Cake"
8. Vanilla Bean Cheesecake with Chocolate Crust and Salted Caramel
9. Peanut Butter Eclair Cake
10. Chocolate-Covered Oreo Cookie Cake
11. Chocolate Peanut Butter Cake
12. Lemon Pie Bars
13. Banana Pudding Poke Cake
14. Biscoff Cheesecake
15. Kahlua Cake
16. Chocolate Eclair Cake
17. Chocolate Mousse Cheesecake

Jaahas, tulipas suklaapainotteisesti! Mahtaako johtua siitä, että mun suklaahammasta kolottaa tänään tosi pahasti... Mutta, valitse suosikkisi ja äänestä! Kaksi eniten ääniä saanutta kakkua pääsevät testiini ja kerron sitten teille, että menikö homma putkeen vai ohi ;)

Ei mennyt niinkuin Strömsössä









Tässä oli siis ensisilmäykset niihin kynsiin, jotka tein Facebook-ryhmän viikkohaasteeseen. Ai eikö tullut selväksi, mitä ne esittää? No, ei mullekaan :D

Ei, ne eivät ole ruttoon sairastuneet, verta ja kakkaa valuvat muffinssit.



Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin.