Myöhemmin tein samalla ohjeella äidilleni mangojuustokakun. Sekin oli aivan mielettömän hyvää! Mahtoiko johtua siitä, että heittelin epämääräistä sotkua siihen päälle sulatetun suklaan muodossa...? No, nyt kun oli tämä "juhla" tänään, niin aikaisemmassa postauksessani kerroinkin jo, että tein kakun ihan sen oikealla ohjeella eli kinuskilikööri Dooley'ssilla. Olin itseasiassa jo joulukuussa kokeillut ohjetta, koska harjoitteluni oli aivan mahtava, joten päätin vielä läksiäisiksi heille kakun. Ensimmäisenä päivänä kakusta suorastaan huokui alkoholi, mutta toisena päivänä maku oli tasaantunut, joten siksi tein tämänkin kakun jo perjantaina.
En tiedä, kiinnostaako ketään, mutta tässä se ohje tulee kuitenkin!
TOFFEEJUUSTOKAKKU
210 g täytekeksejä (käytän itse aina Domino Minttu -keksejä)
80 g voita (ei margariinia, vaan voita)
8 kpl liivatelehteä
2 ½ dl kuohukermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa (yleensä käytän Violaa, mutta Philadelphia on kokeiltu ja hyvää oli!!)
1 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
3,5 dl toffeelikööriä (Dooley's on paras, mutta voi myös käyttää pientä kirkasta pulloa, jossa lukee ihan "Toffeelikööri" // voi myös käyttää kinuskikastiketta!!)
1. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla. Jos reunat ovat hankalat, vuoraa ainoastaan pohja, voitele reunat ja ripottele niihin esim. mantelijauhetta.
2. Hienonna keksit ja lisää joukkoon pehmeä rasva (itse yleensä sulatan sitä hieman mikrossa niin ei jää paakkuja). Painele pohja tasaiseksi vuokaan.
3. Laita 5 kpl liivatelehtiä likoamaan kylmään veteen.
4. Vaahdota kuohukerma. Lisää joukkoon tuorejuusto, sokeri ja vanilliinisokeri.
5. Voit joko lämmittää ½-1 dl likööriä kattilassa tai 3 ruokalusikallista vettä. Kuumennettuun nesteeseen lisätään 5 liivatelehteä (purista hyvin kuivaksi!!). Sekoita aina hyvin, jottei kakkuun pääse liivatelehden riekaleita.
6. Kun liivateseos on jäähtynyt kunnolla, sekoita se juustomassaan.
7. Levitä täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa ainakin 4 tuntia.
8. Loput liivatelehdet (3 kpl) kylmään veteen.
9. Kuumenna loppu likööri (2 ½ dl) tai 3 ruokalusikallista vettä kattilassa.
10. Sekoita liivatteet kuumaan nesteeseen.
11. Valuta täytteen päälle jäähtynyt liivateneste ja laita jääkaappiin ainakin 2-3 tunniksi.
Suosittelen siis, että likööriä käytettäessä kakku valmistetaan ainakin kaksi yötä aiemmin, jotta alkoholin katku tasaantuu!
Ja koska tämä edelleen on kynsiblogi, kakku pääsee kuvaan kynsien kanssa!
En sitten muistanut ottaa kuvaa, kun kakku oli vielä kokonainen, joten melkein puolikas kakku tässä kuvassa. Ja huoh, vasemman käden water decalsit on kyllä aika eri kohdissa toisiinsa nähden!
Tässä reunassa näkyy mantelijauhetta, koska laitoin vain irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperin. Juustokakku kyllä irtoaa tosi hyvin reunoistaan, kun tarpeeksi varoen sen irrottaa.
Tykkään tästä peukustani :) Water decals on hyvin laitettu ja ah että mä rakastan tota väriä! Ja kakkukin on päässy taustalle :D
Hei vau ihanaa! Tänne on kaksi uutta lukijaa löytänyt tiensä jotain kautta! Iso kiitos ja varpaisiin asti kumarrus, kun jaksatte lukea kirjoituksiani ja katsella kuviani :) Tykkään teistä <3
Pistin muuten tilaukseni menemään Sanna Taralle :P Milloinkohan se paketti tulee...?
Juustokakku kuulostaa hyvältä, oon perso kaikelle toffeelle + juustokakut myös on mieleen. Pitääpä joskus kokeilla.
VastaaPoistaKynnetkin on nätit! :))
Tuo juustokakku onkin erittäin hyvä. Kannattaa laittaa tuota kinuskikastiketta joko täytteeseen tai kiilteeseen, niin tulee ihana maku! Mä taisin ekaan kakkuun laittaa kinuskikastiketta täytteeseen ja Toffeelikööriä kiilteeseen
VastaaPoista