torstai 13. syyskuuta 2012

Kukkaisöverit

Heipä hei raksulaiset! Viikko on vierähtänyt kissan kanssa kotona ja pari päivää kävin koulussakin pyörähtämässä. Nyt vasta on siis lakkaukset kynsillä, tosin uskon niiden poistuvan vielä tämän illan aikana.

Mulla on siis tällä hetkellä ihan vaaleanpunaiset kynnet :D Eli alla ohut kerros Mosaicin Naturalia, joka on siis kynsipedin värinen ja peittävä. Rakennekerroksena Mosaicin Charmia, joka oli yllättävän peittävä myös, vaikka olikin vain vaaleanpunainen! Hyvä esimerkki Charmin peittävyydestä näkyy ylemmän kuvan nimettömässä, josta kuultaa vain hivenen smile line läpi.

Lakat, joita käytin olivat Kineticsin Tiffany ja päälle kuorrutus CND:n Emerald Shimmeriä.


Olisihan se pelkkä Emerald Shimmerkin riittänyt näihin kynsiin.





Mutta koska mulle tuli Kaikki turhat tarrat äkkiä pois -mania :D Kolmesta tarra-arkista vain yksi päätyi takaisin minipakkiini. Aika hyvin sain tungettua tarroja kynsiin. Toisaalta, alan pitää näistä, että ehkäpä ne saavatkin armonaikaa esimerkiksi huomiseen. Sikäli mikäli kynsilakanpoistoaine meinaan saattaa olla loppu :D

Tuli Kynsinaisten keskustelussa puheeksi, että koska Ansa hajotti vanhan pyykinkuivaustelineemme, niin hankimme uuden Kiitos iskä!. Tässä on 20 metriä kuivausnarua, levitettynä noin 167 cm pitkä ja tuo punainen juttu tuossa etualalla on sukkienkuivausteline! Tässä tuli mukana vielä useampi henkari ja verkko, jonka päällä kuivataan villavaatteita.

Vähän ajankohtaista kuvaa autojonosta, joka joskus ylettyy kauemmaskin.




Nukkuvalta Ansalta terkkuja!

Yhden ystävän kanssa tuli juttua Ansan kiipeilypuusta. Tämähän siis on ostettu Iggylle, mutta eipä hän sitä kovinkaan paljon makuuhuoneessa käyttänyt. Nyt Havaiji-maja on kovassa käytössä ja molempien palmupuiden kookospallot saavat kyytiä :D Rappusten avulla Ansa pääsee helposti myös ikkunalaudalle.

Tässäpä pieni loppukevennys! Hiirulainen uiskentelee Ansan vesikipossa. Huomioikaa, että Ansa itse heitti hiirulaisen uinnille!

7 kommenttia:

  1. Nätsät kynnet ^^,

    Ja aww tuo pikkuruinen karvakasa ♥

    VastaaPoista
  2. Meillä yksi katti kantaa kaikkea mahdollista tavaraa vesikuppiin. Ehkä koomisin on ollut pääsiäistipu, josta lähti väriä ja se oli värjännyt veden kirkkaankeltaiseksi:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä taisi olla vain kertalaaki, olikohan hiiri tehnyt jotain väärää, vai kieltäytykö se leikkimästä ;)

      Poista
  3. Voi taivas, kuinka suloinen pieni <3

    VastaaPoista
  4. Awwwwwwwwwww... Vauva... <3
    Onnea uudelle perheenjäsenelle. Meillä on kolme harmaata kissaa.
    Mulla oli yks kissa, joka kuskas aina sellasta avaimenperästä irronnutta karvatupsua ruokakupilleen. Nauroin sille, että veitkö taas Pörrön syömään... =D

    VastaaPoista

Asialliset kommentit tervetulleita!