Lauantaiaamuna kymmenen aikoihin VR:n juna lähti kohti Turkua mukanaan bloggaajat Marli ja Ilmavirta. Naiset saapuivat Turkuun puolilta päivin, kävin nappaamassa heidät asemalta kyytiin ja suunnattiin hetkeksi Myllyyn. Käytiin Myllyn Coffee Housessa istahtamassa ennen kuin matka jatkui vielä yhden kynsikaverin luo Maskuun.
Olin jo useampi viikko ennen tapaamista pyytänyt Marlia tekemään minulle kynnet. Teemaksi mietin syksyisiä kynsiä. Annoin hänelle aika vapaat kädet kuitenkin. Olen aivan varma, että hänestä tulee vielä suuri nimi raksumarkkinoilla :) Ei muuta kuin kuviin!
Me muuthan emme myönnä, että värien levitysvaiheessa emme hengittäneet lainkaan ja tuijotimme suu auki Marlin työskentelyä.
Jokainen tuollainen verkko on maalattu käsin, ne eivät siis ole leimoja. Pohjavärinä on upea tummanpunainen, johon Marli veteli jotain kultaista ja tummanvihreää päälle. Kyllä hän sinne töpötteli jopa glitteriä! Ja olin ihan varma, että nyt blogini uskottavuus menee viemäristä alas, kun lukijani huomaavat, miten glittervihaajan kynsillä on glitteriä. Mutta kaunista glitteriähän tuo on! Olen edelleen suorastaan hurmaantunut näistä kynsistä ja kassallahan ne taas huomattiin.
Meillä oli suorastaan ihan mahtava päivä nelistään. Ainakin minä sain mielettömän ihanan muiston kyseisestä päivästä. Aurinko paistoi ja mielettömän mahtavaa seuraa. Vieraamme olivat juuri sellaisia, kuin heistä ajatteli netin välityksellä. Mehän ollaan tunnettu yli vuosi, ollaan oltu siis samassa Lahjaringissä ja meinattiin, että nyt tavataan. Ehkä ensi kerralla Turun pää lähtee kohti Helsinkiä :)
Tähän loppuun vielä kaverikuva :D Vasemmalla ylhäällä Ilmavirta kauniine Zoyan hiekkalakkoineen, jotka lakkasi tapaamisen aikana. Oikealla ylhäällä emäntämme kynnet. Kovin yritämme saada tämän emännän aloittamaan blogin. Kuulemma tällä hetkellä blogi ei ole ajankohtainen, mutta ehkä pian ;) Ja sitten minun nakkiloiseni oikealla alhaalla... Ja tuota... Marlihan se siinä vasemmalla alhaalla :D Marli oli junamatkan aikana liimaillut muoviset tekokynnet kynsiinsä eikä halunnut niitä esitellä :D :D
Tämä postaus ei ole ajastettu. Olette tässä parina päivänä saaneet ajastettuja postauksia, mutta ajattelin tämän heittää heti ilmoille.
Noi Marlin tekemät kynnet on kyllä niin hienot! Mä niin odotan, että työ joskus sallisi komeet kynnet ja kun se hetki koittaa, tiiän kenen luokse marssin niitä ottamaan. Ei epäilystäkään!
VastaaPoista