Tämä postaus on ajastettu helmikuun viimeiselle päivälle. Huh, tätä vuotta on tultu kuljettua jo kaksi kuukautta, miettikää! Postaustahdista päätellen kynsiharrastukseni on lieventynyt. Totuus on kuitenkin toinen: lakkailen aika ahkerasti, joskus jopa päivittäin, mutta kaikki kynnet eivät vain päädy blogiin asti. Ai miksi ei? Koska 1. kynsillä saattaa olla vain yhtä kaunista lakkaa, jonka olen täällä jo esitellyt. On vain tullut himo lakata tietyllä lakalla. 2. saatan töissä kokea tapaturman, jolloin lakkauksesta irtoaa palanen. Ja sitä ei enää ole kiva esitellä, vaan menee vaihtoon. 3. lakkaus ei näytäkään niin hyvälle kuin luulin. Oli minulla tässä välissä kynsilla OPIn Jinx ja olympialakkaus eli olympiarenkaiden värit. Mutta Jinxin olette jo täällä tavanneet ja olympialakkaus meni pilalle heti kättelyssä :D
Ja koska on niin paljon tekemistä ja kokemista ja nähtävää, olen ihan tyystin unohtanut blogin synttärit! Blogi täytti 2 vuotta helmikuun ensimmäisenä päivänä! Ahkerimmat lukijat jo varmaan huomasivatkin, että jo viime viikolla muokkasin blogin ulkoasua. Taustakuva muuttui tummemmaksi ja tällä kertaa tein omilla heikoilla kuvankäsittelytaidoillani bannerin. Levensin blogia myös. Omaan silmääni näyttää paremmalta leveä pohja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Asialliset kommentit tervetulleita!