sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Luonteen heikkoutta

Hups, tämä postaus olisi pitänyt julkaista 4.2., mutta se vaan jäi :D

Kuukauden päivät on tullut oltua ilman rakennekynsiä. Ja tämä on aivan kamalaa :D Olen vahvistavina tuotteina kokeillut OPI Nail Envyä, Cesarssin kovettajaa ja Trind Nail Repair Mattea. Nail Envy ja Cesarssin kovettaja eivät toimi, eivät sitten yhtään. Kynnet tuntuvat kovilta, kun niistä on viilattu free edge niin lyhyeksi kuin mahdollista. No totta kai, kun kynsi ei pääse enää alaspäin taipumaan niin se vaikuttaa kovalta.

Trindistä (sisältää formaldehydiä) taas tuli niin järkyttävät allergiset oireet ettei tosikaan. Ensialkuun tuntuu, että kynnet kirvelevät. Kunhan Trind on ollut hetken kynsillä, alkaa kova polttelu ja kädet alkavat oikein täristä, kun kipu on niin kova. Olen siis kahden testikerran aikana saanut dipata kynnet ensin asetoniin, hieman hinkutin pumpulilla, että varmasti lähtee, ja sitten Fairyllä pesin. Ei sovi mulle. Trind Nail Balsam on kyllä kivaa ainetta, sitä olen käyttänyt päivittäin.

Kuvalla ei ole mitään tekemistä aiheen kanssa, mutta Ansa on tosiaan tässä ensimmäistä kertaa tutustumassa lumeen.

Ei tee yhtään mieli lakata näitä töpököitä, koska lakan kanssa ne hyppivät paremmin silmille. Vähänkin free edgeä, niin kynsi lohkeaa. Sormet näyttävät paksuilta ja lyhyiltä nakeilta, vaikka sitähän ne ovatkin. Peukalonkynnet ottavat eniten osumia, vääntyvät ja herkästi kipeytyvät. Mutta kyllä huomaa, että kynsi on kasvanut noin puoleenväliin kynsipetiä, siinä kohtaa menee tällä hetkellä rajat niissä kynsissä, mistä loppujen lopuksi on geelit poksahdelleet irti. Ihan hyvää tahtia pitää siis kynnen kasvu edelleen, vaikka sitä ei olekaan suojaamassa geeli.

Kynsinauhat ovat taas kasvaneet ihan järjettömästi. Ennen tämän postauksen julkistamista, otan kynsinauhanpoistoaineen ja lempparityökaluni (metallitikun) ja pehmentelen niitä niin, että voin leikellä ne kynsinauhaleikkureilla (toinen lempparityökaluni). Saan taas paljon "lisätilaa" kynnelle. Viimeksikin lärpykkäkynsinauhojen alta paljastui useita millejä kynttä. Yh.

Uskalsin jopa lakata kynnet! Muutama päivä meni taas ilman lakkaa. Ihan vaan vihreitä Kikojani kokeilin. Pitäisi niihin läiskäistä water decalssit, jotta voisin osallistua Lakkaushaasteeseen, mutta enpä tiedä... Se tarkoittaisi kynsinauhojen siistimistä ja rasvaamista uudelleen. Jospa vaan kokeilen, miltä lakkaus näyttää mattana?

Ansa pelaa älypeliä.


Näin pitkälle pääsin kirjoittamaan 4.2. Tänään, 9.2., muistin koko postauksen olemassaolon :D En ollut vielä edes päässyt asiaan eli otsikkoon! Luonteeni heikkous paljastui jälleen kerran: en vain kykene olemaan ilman raksuja. Tilasin MiMaxilta uuniini uudet UV-lamput, jotta saan kynnet tehtyä. Tilasin samalla myös muuta mukavaa, siitä lisää myöhemmin.

Mutta sainpa kynnet tehtyä ja olen jopa ihan tyytyväinen! Osaan edelleen kirjoittaa näppiksellä, vaikka teinkin kynsistä pidemmät, mitä ne ovat pitkään aikaan olleet. Ja palasin takaisin iki-ihanaan mantelimuotoon! Rakastan tätä muotoa ja se saa sormeni näyttämään pitkiltä ja eleganteilta. Nyt enää pitää lisätä tähän postaukseen kuvia, on ihan liian raskas pelkällä tekstillä :)

Lähden tästä pesaisemaan auton, kun on plussakelit. Tarttee erityisen hyvin tuulilasi pestä, se kun näyttää olevan todella likainen.

1 kommentti:

Asialliset kommentit tervetulleita!