Heipat vaan kaikille! Ilmeisesti blogini lukijoissa jokunen tyypähdys edelleen on. On kulunut aika tasan kaksi kuukautta siitä, kun olen viimeksi tänne kirjoitellut. Syy löytyy toisesta blogistani (Agentit A & R - Lupa Vilistää). Linkki löytyy edellisestä postauksestani.
Onhan tässä myös se syy, että innostus kynsien lakkailuun ja rakennekynsien väkertelyyn on vähentynyt. Olen kuitenkin seuraillut ahkerasti blogeja, kuulun lahjarinkiin edelleen ja pidän yhteyttä kynsikamuihin. Että harrastus ei ole loppunut muuten kuin tekemisen osalta. Ja juuri viime viikolla käytin pienen omaisuuden lakkoihin, leimalaattoihin ja water decalsseihin.
Tällä hetkellä kasvatan viimeisiä millejä rakennekynsistä pois. Syön Piimaxia ja käytän Trindin Nail Balsamia. Toivottavasti uusi kasvava kynsi olisi vahvempaa kuin muutama vuosi sitten. Tämä on pisin aika ilman rakennekynsiä sitten vuoden 2011.
Kuvissa näette paljon puhutut ja paljon testatut IsaDoran geelilakat eli lakan ja päällyslakan, joiden luvataan kuivuvan auringonvalossa/luonnonvalossa ja antavan pysyvyyttä ja kiiltoa viikon ajaksi. Ajattelin että kokeilen tätä. Luonnonkynteni ovat niin pehmeät ja taipuisat, ettei ole toivoakaan tavallisen lakan pysymisestä yli 2 vuorokautta.
Katsotaan miten tämä pysyy kynsilläni :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Asialliset kommentit tervetulleita!