maanantai 21. heinäkuuta 2014

Jo yli kuukausi kulunut

Hei vaan hei! Katselin, että yli kuukausi sitten olen viimeksi kirjoittanut tänne. Olen säätänyt kaikenmoista, ostanut kaikenlaista, tehnyt jos jonkinlaista ja täyttänyt vuosia tänä aikana. Lukijamääräni on pienoisessa tasaisessa laskussa, mutta ymmärrän sen varsinkin kun postaustahti on vähentynyt roimasti. Haluan kuitenkin pitää blogissani pienen hengenkipinän kirjoittamalla tänne silloin, kun inspiraatio iskee.

Kesäkuu ja tämä heinäkuukin tulee menemään töiden merkeissä. Kesäloma alkaa viikon päästä!! Olen viimeksi ollut oikealla kesälomalla 5 vuotta sitten. Huh huh tuntuu pitkältä ajalta.

Jokaiselle lomaviikolle olen suunnitellut jonkun spesiaalimman tekemisen tai jonnekin menemisen. Muutoin olen kotona ja nautin lomasta.

Kävin syntymäpäivänäni ottamassa kynnet Naantalissa Studio Zofinassa. Ovat aivan mielettömän upeat ja huoltoaikakin on jo varattu! Kuvaa kynsistä laitan blogin loppupuolelle, koska kirjoitan tätä postausta taas puhelimella enkä saa kuvia lisättyä keskelle tekstiä.

Olen opetellut käyttämään Instagramia, minut löytää sieltä nimimerkillä snkct. Siellä on arvatenkin vähemmän kynsikuvia, enimmäkseen kuvia lemmikeistä :-)

Päätin jatkaa lahjaringissämme. Tänä vuonna mukana on lisäkseni 5 ihmistä eli kaikille on varattu kaksi lahjakuukautta. Minä varasin elokuun 2014 ja maaliskuun 2015. Jännittävää katsoa, saisinko itseni uudelleen motivoitua lakkailemaan. Lomalla ainakin olisi aikaa, joten toivottavasti!

Kömpelönä aasinsiltana mainostan uutta  kynsinettikauppaa: Mi Nailsia. Facebook-sivut firmalta löytyy ja verkkokauppa osoitteesta minails.fi. Vielä kivana lisänä se, että kivijalkakauppa sijaitsee Turussa osoitteessa Maariankatu 1, sisäpihalla.

Mitäs muuta kivaa... tuntuu, että joka tapauksessa kynsistä on tällä kertaa asiaa paljon vähemmän ja parempi siirtyä tuonne toisen blogin puolelle höpöttelemään eläinjuttuja :-D

1 kommentti:

Asialliset kommentit tervetulleita!