sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Synninpäästö: Zoya - Chita ja Essence - We Rock the Green

Odotin saavani näistä kahdesta mielettömän upean lakkauksen, kunhan osaisin sommitella ne kynsilleni oikein. Olihan lakkaus upea siihen asti, kunnes lisäsin Essencen päälle pikakuivattajan:


 RUTTUUN MENI!

Ajattelin kuitenkin esitellä tämän lakkauksen, koska omasta mielestäni idea oli ihan kiva. Lakat sopivat toisiinsa kivasti, mutta harmittaa suuresti tuo Essencen käytös. Ajattelin, että nämä olisivat voineet olla pidempäänkin kynsillä, mutta ehei. Lähtivät heti kuvien ottamisen jälkeen vaihtoon. Taisin laittaa pikakuivattajan liian aikaisin kynnelle? Vai laitoinko sitä liikaa?

Ansa toivottelee hyvät päivänjatkot emäntänsä kynsilaatikoston päältä :)

torstai 26. joulukuuta 2013

Best of 2013

Näin 400. postauksen ja 166 lukijan kunniaksi päätin käydä viime vuoden tapaan tämän vuoteni läpi kynsien osalta. Olen aika varma, etten enää tämän vuoden puolella ehdi kynsiini keskittymään ja sitä paitsi, ne UV-lamput on edelleen tilaamatta :D Tämä vuosi on mennyt todella nopeasti ja olen oppinut paljon uutta. Töissä käyminen vie aikaa ja energiaani kynsien osalta, mutta toivon mukaan jonain päivänä saan rytmitettyä elämäni niin, että keskittymistä riittää myös tälle harrastukselle.

Olen taas valinnut lempilakkaukseni jokaiselta kuukaudelta ja lisäilen niitä tähän näin:

Tammikuu


Tammikuussa oli oikeastaan vaihtoehtoina vain kaksi lakkausta. Tämä verkkolakkaus ja ombre-lakkaus. Valitsin nyt kuitenkin tämän verkkolakkauksen.

Helmikuu


Helmikuusta löysin vain nämä lakkaukset, joihin olin tyytyväinen. Näillä osallistuin näemmä kynsikisaankin.

Maaliskuu

Maaliskuusta löysin parit kivat manit, mutta kyllä tämä water decalsein koristeltu Kinetics Flowery vei voiton. Huomasin myös, että tutustuin ensimmäiseen Liquid Sand -lakkaani (Stay the Night) maaliskuussa ja olin aivan myyty tekstuureille sen jälkeen :)

Huhtikuu

Huhtikuun lempparit ja koko vuoden lempparit ovat nämä liukuväri-leimakynnet, jotka tein Lakkaushaaste-ryhmään, aiheena Kukkia. Jos saan yhtään itseäni kehua (ees kerran vuodessa), niin nämä ovat oikeasti aika mahtavat. 28 kuvan tykkääjää eivät voi olla väärässä :) Iso kiitos kaikille tykkääjille ja kommentoijille!

Toukokuu

Kohti kesää mentäessä lakkausten ja postausten määrä vähenee jatkuvasti. Toukokuussa oli vain muutama lakkaus valittavana ja lemppareiksi valitsin nämä oranssit kynnet.

Kesäkuu

Kesäkuussa postasin tasan kaksi kirjoitusta ja kummassakaan ei ollut kynsiä, joten kesäkuu jää tyhjäksi.

Heinäkuu

Nyt sitten osui omaan nilkkaan tämä "valitsen jokaiselta kuukaudelta parhaan lakkauksen. Jostain syystä heinäkuussa lakkailin mielettömän upeilla lakoilla ja tekisi mieli laittaa tähän riviin kaikki. Mutta sehän tekisi tästä postauksesta aivan turhan pitkän. Siksi valitsin kuukauden kynsiksi ylläolevat kynnet. Ai että mulla on ikävä tuota kynsien muotoa! Ihanat mantelit <3 Olisikohan jo aika rakennella mantelit takaisin... Kaikki lakat yksinkertaisesti näyttävät upeilta mantelikynsillä.

Elokuu

Elokuussa metsästin karhun raivolla Suomeen rantautuneita IsaDoran tekstuureja. Lemppariksi valikoitu tämä Coral Crush, joka sai uuden arvonnoston: kuukauden kynnet.

Syyskuu

Syyskuun kuukauden kynnet ovat ehdottomasti ystäväni Marlin tekemät rakennekynnet. Aivan mielettömän upeat, kauniit, hienot, mahtavat ja niin edelleen :)

Lokakuu

Tekstuuri-liukuväri-leimailukynnet ovat lokakuun suosikkini. Muistaakseni myös nämä tein Lakkaushaasteeseen. Näemmä lokakuussa tapahtui tämä kynsien muodonvaihdos.

Marraskuu

Marraskuussa aloin urakalla tyhjentämään syntilaatikkoani, joten suurin osa postauksista on koottu yksiväristen kynsien ympärille. Jos olin radikaalilla tuulella, niin manikyyrinä saattoi olla ombremani. Marraskuun kuukauden kynsiksi pääsi tämä harvinainen otos glitterkynsistä.

Joulukuu


Joulukuussa ei ollut oikein kunnon vaihtoehtoja kuukauden kynsiksi. Tai sanotaanko näin, että nämä viimeisimmät geelit ovat ehdottomasti parhaimman näköiset, mitä saatoin löytää. Tai mitä olen ylipäänsä pitkään aikaan tehnyt. Saattaa johtua siitä, että ennen näiden tekemistä päätin oikein urakalla keskittyä tekemiseen enkä vain huitaista geeliä menemään. Harmi vain, että juuri näiden kynsien kohdalla tajusin lamppujen vetelevän viimeisiään. Nyt olen saanut kokea senkin, että huonojen lamppujen takia on kynnet alkaneet napsua irti. Eikä siis halkipoikkipinoon-irti vaan kokonaisina irti. Tällä hetkellä jäljellä on seitsemän kynttä :/

Mikä oli sinun mielestäsi vuoden lakkaus?

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Uudet geelit

Tein joulun kunniaksi uudet geelit vanhojen tilalle. Tilasin Viisin alesta uusia tavaroita, joita pääsin kokeilemaan tässä geelauksessa.

Pohjalla olen alkanut aina käyttämään Mosaicin Flexyä ja kynnet on alkaneet pysyä paremmin eikä ilmaantumisia tule yhtä helposti kuin ennen.

Ranskiksessa käytin Mosaicin Cloud-rakennegeeliä, jonka tilasin Viisin alesta. Cloud on sopivan jäykkää ja helppo muokata ja asetella muotille. Eikä geeliä tarvinnut sekoittaa ennen käyttöä, suuri plussa siitä!

Itse rakenne on tehty Crystalilla. Minulla on jäljellä pieni purkinpohja Crystalia, jota pyrin käyttämään loppuun. Kävipä vielä sellainenkin juttu, että tilasin Viisiltä 50ml Crystalin purkin, eli ison purkin. Kun se saapui ja laitoin sen odottamaan kynsilaatikkoon, huomasin, että siellä odotti avaamistaan toinen iso purkki Crystalia. Silloin tajusin, että olin pyytänyt ystävääni toimittamaan myös Crystalia minulle I Love Me -messuilta. Nyt on sitten Crystalia kerrakseen...

Päällimmäiseksi laitoin Mosaicin uutuutta, Green Veiliä. Veil tuo upean hohteen kynnelle. Se on yhtä monipuolisesti käytettävissä kuin muutkin Mosaicin geelimaalit. Itse halusin peittää sillä koko kynnen, koska se on niin upea :)

Kuvausrekvisiittana käytetty Zoyan Cherylia. Tällä voisikin lakata, kunhan seuraavan kerran pääsen rauhassa lakkaamaan :)

lauantai 21. joulukuuta 2013

Synninpäästö: Orly - Star of Bombay ja Depend - 363

Tämä parivaljakko loi kynsilleni suorastaan upean loiston. Orlyn luoma tummansininen cremepohja loi Dependin läpikuultavalle, violetilla shimmerillä varustetulle, topperlakalle upeat puitteet. Olisin tietenkin voinut tuon äskeisen lauseen ilmaista paremminkin... :D


Molemmat lakat olivat todellisia yllättäjiä. Orly kuivui nopeasti, joten Dependin levittäminen sen päälle ei tuottanut suurta ongelmaa. Sini-violettinen hohto toi lakkaan maagisuutta. Ihme, että hoksasin kokeilla näitä kahta lakkaa yhdessä. Näistähän tuli suorastaan upeat! :) Pelkäsin, että Orly noinkin tummana jättäisi geeleille sinisen vivahteen, mutta niin ei onneksi käynyt. Hyvin kauniisti poistui kynneltä.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Long time no see

Eihän tuo otsikko kuvasta periaatteessa lainkaan sitä, mitä täällä blogissa ja blogin takana on tapahtunut tämän syksyn aikana. Olen ajoittanut useita postauksia ilmestymään teille joka 3. päivä, koska olen syntilaatikkoa tyhjennellyt. Tätä tulee kestämään vielä ensi viikolle asti. Siksi en ole huomioinut lainkaan itsenäisyyspäivää (kyllä, rakkaat lukijani, SE KIRJOITETAAN PIENELLÄ :D), adventteja tai muutenkaan joulua ja talvea. Joku on ehkä huomannut postaustehtailuni postauksien lyhyydestä ja mitäänsanomattomuudesta. Enhän voi ennalta kirjoittaa sitä, mitä lähipäivinä on tapahtunut - tai tässä tapauksessa tulee tapahtumaan :D

Olen ollut sunnuntaina ja maanantaina kovassa kuumeessa, tiistai ja keskiviikko mennyt ilman kuumetta. Kamala yskä on edelleen ja ääni on möreänä tai miltei poissa. Huomenna pääsen töihin taas ja näillä näkymin joulu menisi ilman sairastelua :)

Idea tähän postaukseen tuli tämän päivän ajastetusta postauksesta, jossa mainitsin lightboxista. Ensimmäisen kerran luin kivasta lightboxista kaverini Anniinan blogista Tiny Nail Design. Sitten pyysin Anniinalta linkkiä hänen tilaamaansa lightboxiin. Lightboxin saapumisessa kesti nelisen kuukautta :D Mutta tulipahan kuitenkin!

Lightboxin mukana tulee kolme taustakangasta: sininen, musta, valkoinen ja punainen. Testasin geelilakkaukseni kanssa kaikkia näitä. Näette pian lopputuloksen. Tulin itse siihen tulokseen, että on parempi pitää taustalla joko valkoista tai mustaa kangasta, ehkä kuitenkin mieluummin valkoista. Jos taas haluan korostaa jonkun lakan sinistä tai punaista taittoa tai väriä, valitsen sen mukaisen kankaan taustalle.

Tässä lightbox luonnonvalolampun aavemaisessa kajastuksessa. Tosi kätevä ostos! Molemmat kädet mahtuu sisälle ja tuo avautuva aukko on todella suuri. Lightbox menee tosi kivasti kasaan, joten saan sen aina pois avomiehen ja kissan tieltä. Tästäkin kuvasta voit bongata toisen näistä karvaturreista avustamassa minua...

Sitten niihin lakkakuviin. Kynsillä Dependin geelilakkapohja (pohjalakka ja päällyslakka) ja Kineticsin valkoinen geelilakka. Geelilakat kynsillä niin kauan, kunnes jaksan väsäillä itselleni jälleen uudet geelit. Vanhat ranskikset saivat kyytiä, kun alkoivat ilmaantua kylmyydestä.


Mustasta taustasta sain kynsille ylimääräiset karvat huomaamattani. Harmi, etten tajunnut karvoja kynsilläni ennen kuin aloin kuvia muokata koneella :D


Jännästi itsekin huomaan taustavärin vaikutuksen kuviini. Sininen taustaväri varsinkin osui hyvin tuohon valkoiseen lakkaan. Punainen taas saa ihoni vaikuttamaan punaisemmalta. Katsotaan, josko saan sinertävältä tai punertavalta lakalta irti enemmän, jos vaihdan taustavärin kuvatessa niitä.

Kiinnostuitko lightboxista?


Sitten vielä ihan pieni mainoksenpoikanen meille isommille naisille. Itselleni iski eräänä iltana kova himo saada duffelitakki. Eikä mikä tahansa duffelitakki, vaan UPEA duffelitakki :D Nojoo, suomalaiset nettikaupat ovat pullollaan takkeja, hinnat alkaen 150€ tai koot ihan liian pieniä. Googlettelin myöhään illalla takkeja ja törmäsin nettikauppaan: Simply Be Euro. Löysin sieltä duffelitakin noin 50 euron hintaan postikuluineen. Arvatkaa, ostinko:
By the way, yhtäkään kommenttia, johon sisältyy ylipainon kommentointi negatiiviseen sävyyn, ei tulla tässä blogissa julkaisemaan ;) Oletan, että lukijani ovat vähintäänkin mieleltään kypsiä ihmisiä, ettei tarvitse kommentteja siksi sensuroida, koska en halua idioottimaisuutta kommenttiboxiini levittää!

Synninpäästö: OPI - Fly

Kuvani esittää, että Fly olisi kovinkin taivaansininen lakka. Kuvassa pullon väri on lähempänä totuutta. Luonnonvalolamppu saa lakan näyttämään todella siniselle. Saattaapi johtua siitä, ettei lightboxini ole saapunut. Odottelen sitä edelleen. Tämän postauksen olen siis kirjoittanut jo aikaisemmin ja vain arponut sille julkaisupäivämäärän.

Fly on kaunis sinivihreä creme, joka soveltuisi monille erilaisille koristuksille. Mutta tiedättehän minut, synninpäästöni ovat pitkälti olleet swatch-tyyppisiä lakkauksia. Minkäs teet, kun koko syntilaatikko ahdistaa ja lakat pitää saada lakattua edes kerran kynsille :D

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Synninpäästö: China Glaze - Adore

Jostain syystä sain tästä lakasta vain yhden onnistuneen kuvan. Adore on hyvä leimauslakka ja sain tällä kertaa siistin lopputuloksen kahdella kerroksella. Kauheeta kun sanainen arkkuni tyrehtyy välillä tähän :D Juttelin juuri äitin kanssa puhelimessa, joten ehkä pää lyö siksi tyhjää :D Pitäisi myös jatkaa siivousta ja tehdä ruokaa. Jos menen nyt suorittamaan ne!

torstai 12. joulukuuta 2013

Synninpäästö: Models Own - Aqua Violet

Tilasin joskus kimppatilauksena ystäväni kanssa näitä upeita Models Owneja. Tilaukseeni sisältyi parit Beetlejuicet (onko se Beetlejuice vai Beetle Juice?) ja parit pastellivärit. Tällä kertaa kokeilin Aqua Violetia. Tämän jälkeen kokeilin kolmea muuta MO:ta, mutta ei tullut kyllä onnistumisen kokemusta siitä. Kaikki lakat rutussa päällyslakan jälkeen. Lakka näytti kuin siihen olisi toisella lakalla tehty tiikerikuvioita painamalla. Jäi kuvaamatta :D



Vaikka luulin, että kolmella kerroksella sain ihan hyvän lopputuloksen, luonnonvalolamppu todistaa toisin. Nimettömässä ja pikkurillissä karseat laikut :( Saa nähdä, jääkö tämä lakkalaatikkoni vai myynkö suosiolla pois.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Synninpäästö: Essie - Trophy Wife

Syntilaatikosta seuraavana nousi Essien Trophy Wife. Olen tätä lakkaa joskus käyttänyt epätoivoisessa yrityksessä saada tehtyä liukuvärjäys. Muistaakseni ei soveltunut siihen... Tai noh kyllä varmaan melkein mikä tahansa lakka soveltuu liukuvärjäykseen, jos sen osaa oikein tehdä :D Minä en kuulu siihen joukkoon, joka osaisi liukuvärjäyksen tehdä. On sitä minulle opetettu ja olen seurannut vierestä, kun ystäväni tekee huippuhienon liukuvärjäyksen, mutta ei... Ei luonnistu sitten millään!


Tämä Essie tuotti pettymyksen :( Ei meinannut kuivua lainkaan ja siistiminen oli siksi erittäin vaikeaa. Turhauduin ja jätin siistimisen osittain kesken jokaisen kynnen kohdalla. Hyvä, että jaksoin suurimmat vedellä pois. Sormeni näyttävät erittäin öljytyiltä :D Meinasivat kuivua, kun läträsin poistoaineella...

perjantai 6. joulukuuta 2013

Uusi blogiyhteistyökumppani: Cosecha

Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä blogiyhteistyökumppanini Cosechan kanssa. Linkit olen valinnut vain teitä lukijoita varten, jotta löydätte sen, mitä minäkin olen löytänyt. En hyödy linkkien käytöstä mitään.



Cosecha on turkulaisen Mirkan yritys, joka myy paljon erilaisia käyttötavaroita, jotka on yksilöllisesti tehty upeista kankaista. Cosecha on alkuun puuhastellut 50-luvun tyylisiä vaatteita naisille, kunnes kerran syntyi kännykkäpussi ja kukkaro - sitten syntyi laukku jos toinenkin. Kesällä 2012 Mirka päätti Cosechan tulevaisuuden kuuluvan kukkaroille ja laukuille.

Cosechan tuotteet valmistetaan 100% suomalaisena käsityönä. Cosecha toimittaa tuotteensa supernopeasti, kunhan maksu on kirjautunut tilille. Varastotuotteet postitetaan seuraavana arkipäivänä. Vaikka tuotteet olisivatkin loppu varastosta, ne voi tilata tilaustuotteina. Postitus tapahtuu aina 1. luokassa. Mittatilaustöissä toimitusajan saa selville yhteyttä ottamalla. Myös nouto Turun Jyrkkälästä on mahdollinen. Cosechalla on 30 päivän vaihto- ja palautusoikeus ja toimituskulut ovat kiinteät. Ei siis pelkoa yllätyskuluista. Myös maksutavat ovat monipuoliset: ennakkomaksu tilisiirtona, PayPal-maksu (itse käytän tätä) tai noudon yhteydessä käteisellä tai kortilla. Ulkomaantoimitukset voi maksaa ennakkomaksulla tilisiirtona tai PayPalilla.

Cosechalta löytyy myös blogi, jonka kautta muodostimme yhteistyömme. Blogista löytyy mielenkiintoista luettavaa ja upeita töitä.

Cosecha on mukana monipuolisissa tapahtumissa niin Turussa kuin muuallakin Suomessa. Täältä kannattaa kurkata, missä tapahtumassa voit Cosechaan törmätä. Ja mikäli ulkoilmatapahtumat tai muut suuret tapahtumat eivät ole mieleiset, voit ottaa Mirkaan yhteyttä kotikutsujen merkeissä.

Cosechan tuotteita ovat:

- Avainkaulanauhat. Sosiaali- ja terveysalalla aina suositellaan avainnauhoiksi sellaisia, missä on vähintään kaksi lukkoa. Erityisen tärkeä on tuo niskassa oleva lukko, jonka saa helposti auki, jos joku ihminen tai tavara tarttuu avainnauhaan. Itse en tällä kertaa ostanut avainnauhaa, mutta jos ostaisin, ostaisin ehdottomasti Värikkäät pöllöt.

- Laukut. Maatuska-laukussa on vedenpitävä pintakangas, joka sopii myös erinomaisesti talvikäyttöön. Laukusta löytyy sisältä vetoketjutasku ja ulkoa nepparitasku. Itse tilasin kaksi olkapussukkaa, joihin rakastuin Turun Silakkamarkkinoilla, missä törmäsin Cosechaan ensimmäistä kertaa.

Oranssi oli vain niin kauniin värinen, etten voinut sitä vastustaa, ja Kissapallot puhuu kankaansa puolesta. Huomasin, että Oranssin nauha on muutaman sentin lyhyempi kuin Kissapallojen. Tämä ei menoani haittaa, vaan nyt pääsen töihin testaamaan, kumpi on parempi. Pussukka, joka roikkuu hieman korkeammalla ja todennäköisesti pysyy paremmin poissa tieltäni, vai pussukka jonka paikkaa saan vaihdettua helpommin. Kumpi tahansa valikoituukin työkäyttööni, niin toinen jää vapaa-ajanpussukaksi :) Näissä olkapussukoissa on vielä se hyvä puoli, että niiden olkanauha voidaan irrottaa ja siirtää pussukka vyölaukuksi. Saatte myöhemmin kuvia pussukoistani.

- Pienet kännykkäpussit. Jos omistat pienen puhelimen, suosittelen pientä kännykkäpussukkaa. Itselläni on Samsung Galaxy SII enkä tulisi toimeen ilman isoa kännykkäpussukkaa tai olkapussukkaa. En vaan pysty pitämään kosketusnäyttöpuhelinta/älypuhelinta esimerkiksi avainten seassa tai laukussa vapaana pyörimässä. Omaa silmääni hivelee tämä Talvikukat-kangas.

Cosechan kännykkäpussukat on tehty ajatuksella. Pussukoiden sisäpuoli on vuorattu fleecellä, joka suojaa puhelinta kolhuilta, jos pussukka esimerkiksi lipeää kädestä tai tippuu pöydältä. Pussukan saa roikkumaan esimerkiksi vyölenskuihin tai avainnauhaan. Kännykkäpussi on suunniteltu niin, että myös musiikin kuuntelu kännykästä onnistuu, koska kuulokkeiden johdon saa pujotettua pussukan tarraläpän vierestä. Pussukkaa voi käyttää myös vaikka kamerapussukkana tai diabeteksen hoidossa käytettävän insuliinipumpun mukana pitämiseen. Fleece-vuori suojaa insuliinipumppua pakkaselta ja kolhuilta.

- Isot kännykkäpussit. Näihin isompiin pussukoihin mahtuvat uudet älypuhelimet kuten Samsung Galaxy SIII. Pussukoiden suunnittelussa on otettu huomioon, että puhelimessa saattaa olla silikonisuojus ja sekin mahtuu sisälle. Kuten pienemmissäkin pussukoissa, näissäkin on tarraläppä pussukan avaamisen helpottamiseksi ja pussukan saa roikkumaan avainnauhaan tai vyölenskuun. Myös isommista löytyy fleece-vuori ja niitä voi käyttää esimerkiksi kamerapussina. Musiikin kuuntelu onnistuu tämänkin kanssa! Näistä kankaista söpöin on Kukkapuput.

- Kukkarot. Cosechalta löytyy kahta tyyppiä kukkaroita: tuhti ja suora. Tuhti-kukkaroiden salaisuus on niiden muotoilussa. Pohja on kolme senttiä leveä, mikä antaa pussille paljon lisätilaa. Kukkaroon sopii kaikenlaista pankki- ja luottokorteista käteisvarantoon. Koko on sopiva vaikka lapselle! Tämä Turkoosi on ehdottomasti lempparini.

Suora-kukkaroihin mahtuu melkeinpä mitä tahansa. Perinteiset kortit ja käteisvarat, puhelin tai vaikkapa meikkituotteita. Myös vanhanmallinen ajokortti mahtuu tähän malliin. Kukkaron kehyksessä on molemmin puolin kolot, mihin saa vaikka nauhan roikkumaan. Kaikki Cosechan kukkarot valmistetaan ommeltavista kehyksistä, jolloin kukkarot on mahdollista saada uusikäyttöön ja ovat ekologisempia kuin puristettavat mallit. Ommeltavat kehykset ovat vahvat ja kestävät. Taikametsä-kankaasta löytyy myös suora kukkaro -versio.

- Tuplakukkarot. Tuplakukkaro pelastaa tilanahtaudelta, koska siitä löytyy nimensä mukaisesti kaksi erillistä lokeroa, jotka molemmat suljetaan klipsulla. Tuplakukkarot ovat monikäyttöisiä, voit itse valita, mitä tavaraa pidät missäkin välissä. Tuplakukkaroon saa hyvään järjestykseen niin kortit, kolikot kuin puhelimen. Kauniin tuplakukkaron saa esimerkiksi tässä Perhoset-kankaassa.

- Mittatilaustuotteet. Jos et löytänytkään sopivaa kangasta tai tarpeisiisi sopivaa tuotetta, ota yhteyttä Mirkaan. Mittatilaustuotteen teosta voi sopia sähköpostilla, yhteydenottolomakkeen kautta tai puhelimitse. Facebookista näkee erilaisia mittatilaustuotteita, joita Cosechan kautta on tilattu. Jäin itse kyseiselle sivulle selailemaan Mirkan upeita töitä!

- Viimeinen tilaisuus eli kun materiaali loppuu eikä lisää ole tulossa. Tältä sivulta löytyvät ne kankaat, jotka ovat loppumassa eli jos joku näistä kuoseista himottaa, se on hankittava nyt eikä ensi vuonna. Kun kangas loppuu, joudut tyytymään toiseen kuosiin, koska mallit pysyvät kuitenkin samoina.

- Lahjakortit. Cosechalta saa myös lahjakortteja, mikäli on vaikeaa valita lahjaa toiselle. Hyvänä lahjana toimii lahjakortti, mikä mahdollistaa, että lahjan saaja voi itse valita mieluisan tuotteen ja kuosin.

- Uutuudet. Täältä löytyy uutuudet, jotka ovat löytäneet tiensä Cosechan valikoimaan.

Tältä sivulta voit lukea paljon tärkeää tietoa Cosechasta, esimerkiksi tuotteiden hoidosta ja työhuoneesta. Löydät sivulta myös Cosecha-nimen lausumisohjeen (itse lausun: [Koseetsha]).

Siinäpä teille informatiivinen postaus uudesta yhteistyökumppanistani. Yhteistyössä tehdyt postaukset tunnistatte siitä, että alussa on kursivoitu teksti postauksen tarkoituksesta ja postauksen lopussa tämä kuva:


Synninpäästö: OPI - Light My Sapphire


Tästä lakasta ei paljon sanottavaa ole. Suorastaan upea tumma sininen, joka peitti kahdella kerroksella. Tämäkin lakkaus kuuluu kategoriaan "Lakkaan syntilaatikkoa tyhjäksi samalla, kun katson elokuvaa". Tällä kertaa elokuvana oli Kummisetä. Aiotaan katsoa kaikki Kummisedät tässä lähipäivien aikana. Avokki ei ihme kyllä ole niitä nähnyt, kuten en ole minäkään :)

tiistai 3. joulukuuta 2013

Synninpäästö: Wild 'n' Mild - Poison

Minulla on tunne, että olen Poisonilla lakkaillut kerran aikaisemminkin, mutta se sattui avokin käteen syntilaatikosta, joten nyt sillä lakkaillaan uudestaan.


Upea lakka, ei voi muuta sanoa. Kaksi kerrosta peitti hienosti, vaikka kynsinauhojen siivoaminen oli yhtä tuskaa. Kun tätä lakkaa poistin, iski tajuntaani karvas muisto siitä, miten lakka värjäsi jopa geelit. Kyllä, olin siis joskus aikaisemminkin tätä käyttänyt. Onneksi punertavuus hävisi, kun tarpeeksi hinkkasin. Olen tämän lakan saanut äidiltäni tuliaisena Tuurista.