Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oriflame-tuotearvostelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oriflame-tuotearvostelu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Oriflame-tuotearvostelu

Nyt tulee kunnolla tavaraa yhteen postaukseen, koska en ole ehtinyt tai uhrannut ajatustakaan tuotearvosteluille pitkään aikaan. Tässäpä teille siis luettavaksi sekä kynsikamppeita että kosmetiikkatuotteita :)
Oriflamen Quick Dry Drops on pakattu jäykkään purkkiin ja esittely lupaa 60 sekunnissa kuivat kynnet. Yhdelläkään kynsilakalla tämä lupaus ei ole toteutunut. Toisaalta Quick Dry Drops on hyvä purkki siksi, että sillä saa kynsilakan pinnan kohtalaisen kuivaksi. Käytän tätä purkkia yleensä ennen varsinaista päällyslakkaa, jotta kynsilakan pinta on niin kuiva, ettei lakka lähde kävelemään sudilla vetäessä. Tämä purkki on todella jäykkä, joten sormissa saa olla rutkasti voimaa, jotta edes yhden tipan saa puristettua ulos. Suurena miinuksena purkin ulkonäkö: ulkopuolelta ei näe, paljonko tavaraa on jäljellä.

Künsii-blogin hannele teki taannoin Suuren päällyslakkavertailun, johon hän oli ottanut tämän Oriflamen purkin mukaan. Tutustu myös hänen tekstiinsä!

Seuraavana piinapenkkiin pääsee uudesta kesäkokoelmasta tuttu keltainen lakka.

Keltaisessa lakassa näkyy pienen pientä vaaleaa/valkoista shimmeriä, joka tosin ei kynsille asti hevillä pääse. Yleensä olen ollut enemmän kuin tyytyväinen Oriflamen lakkoihin, mutta joku on mennyt vikaan tässä kesäkokoelmassa. Lakka ei tunnu kuivuvan millään eikä peittävän kunnolla. Omistamani kolme muuta Oriflamen lakkaa peittävät yhdellä kerroksella ja kuivuvat pikavauhtia. Tämän lakan väri on kaunis, mutta toteutus ei. En suosittele ostamaan tätä lakkaa, jos et omista pitkiä hermoja ja kokeilunhalua :)


Tällainen mascara löytyi sponsorini pussista eräänä päivänä, kun hän kävi tiputtamassa tavaraa luokseni. Ei muuta kuin kokeilemaan!

Ihan ok perusmascaraksi. Omasta mielestäni hieman liian "märkää", onkohan kyse sitten tuoreesta mascarasta? :D Ei tehnyt ihmeempiä ripsilleni, koska olen tottunut käyttämään sellaisia mascaroita, joissa on paljon paksumpi harja. Tästä pullosta paljastuu hyvin ohut harja, joka tosin erotteli ripset ihan hyvin. Vallan hyvä hätävaramascara tai mascara, jonka ottaa matkalle! Tosin, jos on menossa etelänmatkalle, kannattaa jättää tämä versio kotiin, koska väri tuppasi varisemaan liiankin helposti.

Tässä toinen mascara, minkä sponsoriltani olen saanut. Samoja pointteja kuin edellisessä eli: liian märkää minun mieleeni ja ihan liian pieni harja. Okei, otetaanpa huomioon, että nämä kaksi mascaraa kilpailevat MaxFactorin mascaraa vastaan. Mieluiten kyllä hätävaraksi ja matkamascaraksi ottaisin tämän Giordani Goldin, koska tämä ei varissut!

Tässä uusi lemmikkini! Huulipuna sisältää väriä, kiiltoa ja hoitavan ytimen. Otin summamutikassa jonkun värin (muistaakseni tämä on Coral tai sinnepäin) ja on muuten mahtava! Väri pysyy niin lounasta syödessä kuin iltapäiväjäätelöäkin nauttiessa! Jos sinulta puuttuu täydellinen, helposti levittyvä ja oikeasti pysyvä huulikiilto, hanki tämä!


Tämä huulikiilto on puolestaan syrjäyttänyt IsaDoran huulipunan suosikkipaikaltaan!

Ultra Glam -hajuvesi on ollut pitkään listallani ja olen joutunut punnitsemaan, ostanko sen vaiko enkö. Sponsorini luki ajatukseni ja kiikutti hajuveden minulle ja ah... Olen taivaassa. Tämä tuoksuu aivan ihanalle! Olet saattanut nähdä erikoisen hajuvesipurkin eräässä postauksessani ;) Se oli juuri tämä. Miehelläkään ei ole hajusta valittamista, koska tuoksu on aivan taivaallinen!

Tähän loppuun vielä laitoin teille esille toisen Oriflame-kynsilakan, Pearly Purplen. Kaksi kerrosta, täydellinen peittävyys ja kuiva hetkessä! Näin sitä kuuluu edetä, Oriflame!

tiistai 28. helmikuuta 2012

Oriflame tuotearvostelu ja muuta höpinää/Oriflame product review and other stuff

Hei kaikki uudet lukijani ja tervetuloa!
Hello and welcome all new readers!

Okei eli taas uutta tuotearvostelua pukkaisi ja vähän muitakin swatcheja luvassa. Koska olen kynsibloggaaja, tänään on vuorossa sitä itseään eli kynsilakkoja ja koristelulakkoja!
Hi guys again! The second product review is about to begin and because I'm a nail (polish) blogger I have all kinds of nail polishes and nail art lacquers here!
Näistä mä en tykkää. En sitten yhtään! Nämä eivät tunnu kuivuvan sitten millään, siveltimen kärjestä sojottaa yksi karva, joka tuomitsee tarkan työskentelyn alimpaan kastiin. Kaipa näillä jotain kivoja viivoja voi vedellä sinne tai tänne. Ei kyllä sillee harmita, koska eihän nämä maksaneet paljon.
I hate these ones. These won't dry at all at any cost, the brush is not detailed because there is one bristle is sticking out. So you cannot use it for detailed work. You can draw some lines with these but that's it. Well, these isn't expensive so I'm not sad to use these only for one reason.
Tässä olisi nyt sitä Models Ownia! Ja arvatkaas mitä! Tästä blogista luin, että olen ostanut aivan uuden kokoelman lakan :D Ihan luulin ostaneeni Freshen Up -kokoelman lakan, mutta yllätyksekseni ilmeni, että tämähän on Kaleidoscope-kokoelman Purple Imperial. Ei muuten peitä kovinkaan hyvin, tipillä on kolme kerrosta lakkaa ja teki mieli laittaa neljäs. Aika luirua eikä oikein kunnolla tasoittunut. Mutta kyllä aion käyttää omilla kynsilläni.
Here's one of the first Models Own nail polishes that I have. This is from the Kaleidoscope collection and the name is Purple Imperial. This is not the best nail polish that I have tried but some day you will see this on my nails.

Tässä siitä Freshen Up -kokoelmasta Endamame. Tässä toisessa blogissa siitä on kauniimpi kuva ja todellisen värisempikin. Ohutta jälleen kerran ja kolme kerrosta tässäkin. Ihanan värinen!
This nail polish is from the Freshen Up collection and is called Endamame. You can click the link above and see a better picture of the color.

Tässä esittelyssä Freshen Upin Peaches and Cream. Kermapersikka on todellisuudessa kermaisemman ja vaaleamman värinen kuin tässä kuvassa. Ei tosiaankaan ole noin oranssi!! Jälleen kerran luirua, mutta ihana väri silti!
The Peaches and Cream nail polish from the Freshen Up collection.

Ensimmäinen koristelulakkani. Kuivuu suht nopeasti, tekee ihan ok jälkeä. Tilasin tämän ensimmäisessä paketissani Mimaxilta :)
My first nail art laqcuer even though it's not the best I have. It dries pretty quickly and as you can see there's nice lines on the plastic nail tip.

Nyt päästään sitten Oriflamen tuotteisiin! En voi olla hehkuttamatta näitä liikaa, koska näissä oikeasti on ohut sivellin, tekee todella tarkkaa jälkeä (jos siis itse osaisin tehdä tarkkaa jälkeä) ja kuivuukin nopeasti. Jos haluat tehdä simppeleitä kuvioita ja tarvitset kunnollisen siveltimen, tässä on Oriflamen Very Me - kokoelman Nail Art -koristelulakka. Värejä löytyy musta, hopea ja valkoinen. Hopea näkyykin tuossa alapuolella. Siveltimen yläosaan eli ihan korkin juureen ei keräänny ylimääräistä lakkaa (kuten Kissin Nail Art Paintissä) eikä sivellintä pitkin valu isoja paakkuja lakkaa kesken tarkan työn. Vaikka pullot ovatkin ihan minipieniä, niin sivellin on kohtalaisen kokoinen, ei kuitenkaan turhan pitkä, jottei käyttö ole liian hankalaa. Sivellin antaa sopivasti periksi, muttei kuitenkaan liikaa. Tällaisen rähmäkäpälän, kuten minä, on helppo tehdä näillä esim. korsetti-/kengännauhakoristelu tai vain vedellä päikseen viivoja.

So here's the Oriflame nail arts from the collection called Very Me. It's available on three colors and I have this black and silver. The brush is the best you can get: very, very thin, easy to use and flexible enough for very detailed work. These bottles are small but still easy to use even if you have big hands like I do.

Tässä siis ihan peruspunainen lakka, ehkä hieman kylmään väriin vivahtava? En ikinä olisi uskonut, kuinka hyvä Oriflamen lakka voi olla! Ensimmäinen kerros peitti jo todella hyvin, laitoin kuitenkin varmuuden vuoksi toisen vielä päälle. Sivellin on aika pieni, mutta lakka kyllä levittyy hyvin kynnelle ja tasoittuu ihan yhtä hyvin. Tässä yläkuvassa värinä ihan vaan Red. Alemmassa kuvassa on Floral Nail Polish, jonka kylkeen sai yhteishintaan samansävyisen huulipunan. Huulipunaa en alkanut testaamaan, koska eihän tämä ole meikkiblogi ;) Nämä kynsilakat eivät edes haise pahalle!

Here's two nail polishes from Oriflame. I've never could have thought that I would like Oriflame nail polishes more than most of the other polishes!! These are very good nail polishes because they cover in the first time but I used these twice to make sure ;) These nail polishes don't even smell too bad!!

Jos siis minulta kysytään, niin Oriflamen lakkoja aion ostaa lisää ja olen todella tyytyväinen, että ostin nämä ensimmäisetkin! Vaikka siveltimet ehkä ovatkin hiukan ohuet, niin lakan levittyvyys on erinomainen. Lakka tasoittuu kynnelle kuin itsestään ja peittävyys on huippuluokkaa! Kiitos taas, Oriflame!!
So if you ask me I'm very happy with the products from Oriflame. I will buy more nail polishes as soon as there will be more colours like violet ;) Thanks again Oriflame!!

Huomhuom! Olen ostanut itse nämä lakat, kukaan ei ole lahjoittanut niitä minulle testattavaksi!
P.S. These nail polishes I have bought myself!!

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Oriflame tuotearvostelu/Oriflame product review



Nyt sitten sitä ekaa tuotearvostelua pukkaisi. Niille tiedoksi, jotka eivät ole aikaisempaa postaustani lukeneet, teen työkaverini kanssa pienimuotoista yhteistyötä Oriflamen tuotteilla. Hän siis antaa minulle joitain tuotteita silloin tällöin testaukseen (lähinnä käsiin liittyviä tuotteita) ja testaan ne. Ostan myös itse tuotteita konsulttini kautta, esimerkiksi kynsilakkoja ja kynsienkoristelulakkoja. Testituloksia pystyy lukemaan täällä blogisivuillani hakemalla esimerkiksi kaikki jutut, joiden tunnisteena on Oriflame-tuotearvostelu. Työkaverini on Oriflamen konsultti ja tässä hänen nettisivunsa. Vaikka olenkin tämän konsultin työkaveri, niin nämä arvostelut ovat ihan omia mielipiteitäni enkä halua johdattaa ketään harhaan arvosteluillani. Jos kiinnostuit jostain tuotteesta, niin mene vierailemaan konsultin nettisivuilla ja ota häneen yhteyttä!

I will make this short: I only write what I think about the products I won't lie to anyone about anything! These are my opinions about the products and will stay that way.
Tonight I was supposed to do my first review! First one was the One Step Hand Recovery for rough and dull skin. I tried to find a word to describe this stuff but there weren't any! In Swedish it was almost like hand cream but this is not a hand cream in English! I also tried the hand cream called Pro-Youth Hand Cream for beautiful and younger looking hands. So, the bigger bottle shall be called Rough Cream from now on because there is salt and other rough ingredients which peel the dead skin off from your hands. Did you get the point??

Ensimmäisenä tänään oli vuorossa kuorintavoide eli siis tuo isompi tuubi tuosta kuvasta. Kuorintavoide sisältää suolaa, joten jos käsissä on haavoja tai muita vaurioita, se voi kirvellä. Tuote haisee miellyttävälle, haju on hyvin huomaamaton - miltei olematon. Tuli mieleen juuri pestyt lakanat! Pieni määrä riittää hyvin molemmille käsille ja se huuhdellaan lämpimällä vedellä pois. Huuhtelun jälkeen kädet olivat pehmeät ja kuoritun tuntuiset! Kädet kannattaa taputella kuivaksi esimerkiksi talouspaperilla. Olen jostain kuullut, että tämä olisi käsille ystävällisempää - tiedä häntä!
After I had rubbed the small amount of Rough Cream all over my hands I had to rinse it off. If you have some cuts or wounds in your hands this stuff will hurt (because it contains salt).


Kuorintavoiteen jälkeen levitetään kermaisemman tuoksuinen käsivoide ja ei muuta kuin hanskat käteen! Hanskat on muuten tosi kätsyt! Ne ovat pehmeät, mahtuvat jopa mun käsiini ja ne voi pestä. Soronoo vaan apteekin kertakäyttöiset kangashanskat! Otin tämän kirjoituksen välissä hanskat pois ja ilokseni sain todeta, että kädet olivat pehmeät ja voide imeytynyt!
After I tapped my hands dry I took the little bottle and applied the hand cream. I put on the gloves from Oriflame and started writing this. Now I took the gloves off and my hand are soft and smooth. The stuff didn't even smell too bad. The cream of course smelled a little bit creamy than the rough stuff. The smell reminds me of clean and just washed sheets! And remember that the gloves are washable!! No more disposable gloves from the pharmacy!



Olen tyytyväinen näihin tuotteisiin, ne tekivät tehtävänsä juuri niin kuin niiden kuuluukin! Suosittelen ostamaan nämä purkit, ei tule päänsärkyä hajuista ja illan päätteeksi saa pehmeät kädet! Kiitti, Oriflame!
I am happy and so well be all those who buy these bottles!! Thanks, Oriflame!