Näytetään tekstit, joissa on tunniste Make Up Store. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Make Up Store. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Make Up Storen Siw

Tänään sain vihdoin kynsille uutta lakkaa ja auringonpaisteen kunniaksi nappasin toisen hololakkani eli Siwin. Sainpa sille ostettua eilen ihan oikean hololakoille tarkoitetun aluslakankin. En tosin muista, millaista oli viime kesänä lakkailla tämän kanssa, että oliko nyt yhtään helpompaa... :D Ajattelin, että koska ystäväni tekee aivan mielettömän upeita leimailuja myös hololakoille niin kokeilenpa minäkin. Olisi kannattanut jättää kokeilematta, nimittäin...






Leimat eivät tulleet kynsiin melkeinpä lainkaan kokonaisina. Vasta, kun olin muutaman ensimmäisen kynnen leimannut ja kommentoin tätä ystävälleni, sain vastaukseksi hololakkojen olevan joskus vaikeita leimattavia. No kiitti! :D Minä ja mun mahtavat leimailutaidot muutenkin, enhän meinaa saada edes normaalille lakalle leimattua täysin virheettömiä kuvioita! Ehkäpä tärkeintä, että sain kynsille edes jotain.

Pidin sormia rasvahautomossa (puuvillahanskoissa) ties kuinka kauan ja silti kynsinauhat ovat aivan armottoman kuivat. Minkäs teet, töissä läträän desinfiointiaineella ja pesen käsiä hyvinkin usein. Ensimmäiset kuvat on muuten otettu suoraan päivänvalolampun alta, kaksi keskimmäistä lightboxissa ja kaksi viimeistä ikkunan edessä ns. aidossa luonnonvalossa. Leimat Konadin laatasta M83 ja leimat Golden Rosen Matte Velvet -sarjan violetilla.

Ehkä nämä lähtee kuitenkin vaihtoon ja tilalle jotain muuta? ;)

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Mitä isot edellä...

...sitä Tiia perässä! Kynsilakkasormusvälineet saapuivat tänään Kirjohelmeltä. Ihana alotoffun linkkasi minulle Kirjohelmen ja pari muuta paikkaa, kun porasin Rakennekynnet-OT -ryhmässä, etten mistään löydä kynsilakkasormuksiin oikeita kiviä. Hän sitten reippaana tyttönä linkkasi ainakin kolme mahdollista paikkaa, mistä voisin kiviä ostaa. Kirjohelmen valitsin, koska valikoima oli siellä paras :)
Suurensin vähän kuvaa, että oikein kunnolla näette sormukseni :D Lakkana toimii tietenkin Make Up Storen Siw, se ei jätä ketään kylmäksi! Tämän kanssa mennäänkin huomenna Turun Taiteiden yöhön ja toivotaan, että se pysyy menossa mukana!

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Holoa taas kerran

Huomenna olemme menossa avokin ja minun vanhempieni kanssa Ideaparkkiin. Ajattelin häikäistä ja sokaista kaikki Ideaparkissa vastaantulevat, jottei tarvitsisi jonotella missään :D No, mahtaakohan  tuo edes onnistua...
Löysin yhden ulkomaisen blogin postauksesta ehdotuksen, että kannattaisi askarrella ihan oma valokuvastudio kynsikuvien ottamista varten. En sitten tiedä, onko tämä hökötykseni onnistunut, koska en omista sellaista Full spectrum -lamppua, joka siis vähän kuin feikkaa luonnonvaloa. Tämän boxin kanssa käytin sekä Ikean vanhaa valoa (saatu siskolta vuosia sitten) ja tuota suurennusvalolamppuani :) Tämä boxihan on rakennettu Oriflamen vanhasta pahvilaatikosta, nenäliinoista, teipistä ja tulostuspaperista :D Että hintaa tällaiselle ei tule paljon mitään!

Make Up Storen hololakka Siw pääsi kynsilleni uudelleen. Onko tämä lakkapullo sitten yhtään eri näköinen kuin aiemmissa kuvissa?


Sanoisin, että tässä yllä ja alla sormeni ovat luonnollisimman väriset. Eikä tuo holoefektikään peitä kynttä kokonaan, kun nenäliinat peittävät suoran valon :)


Tässä sormet ovat hiukan punaiset. Holoefektiä tosin ei näy nimeksikään, joten näette, että Siw on pohjimmiltaan vaalean sininen, jossa vähän harmaata sävyä.

Okei, okei, oli pakko paiskata vielä yksi kunnon holokuva loppuun. Tämä on otettu tuon vanhan Ikea-lampun alla.

Onko kukaan muu menossa huomenna Ideaparkkiin? Jos näet minut holottamassa jossain, nappaa kiinni ja morjesta :)

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Sokaistukaa!


Kuvat on siis otettu puolenyön aikoihin eilen illalla lampun alla :D Ja nämä olivat synttärilahja avokilta: Make Up Storen Greta (harmaa) ja Siw (sininen).