Näytetään tekstit, joissa on tunniste new title. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste new title. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Kolmen vuoden tauon jälkeen

Hei, kaikki! Muistatteko minut? Olen noin kolme vuotta sitten tipahtanut kynsimaailmasta kokonaan ulos, ja sen kolmen vuoden aikana on tapahtunut paljon. Olen tehnyt paljon töitä, olen sairastellut, työnkuvani on muuttunut, olen opiskellut, vaihtanut työpaikkaa ja muuttunut ihmisenä.


Kynsilakkoja omistan edelleen. En ole niitä kuitenkaan ostanut tai tilannut vuosikausiin. Viimeisimmät uudet kynsilakat sain joulukuussa 2017, koska ostin Ciatén Mini Mani Month -joulukalenterin. Suurimpaan osaan niistä lakoista olen tyytyväinen. Olen ajoittain jopa lakkaillut kynsiäni. Viimeisimmät geelikynnet tein itselleni noin vuosi sitten. Olen siinä välissä tehnyt parit kynnet ystävälle.

Kynsimaailma on kuitenkin jäänyt hyvin paljon unohduksiin, olen jättäytynyt esimerkiksi Rakennekynnet-sivuston ylläpidosta pois. En ole seurannut uusimpia trendejä, en ole katsonut opetusvideoita, tilannut rakennekynsitarvikkeita saatika mitään muuta kynsiin liittyvää. Mutta niin se elämä menee.

Nyt kuitenkin parin kuukauden ajan sisälläni on kytenyt ajatus uuden blogin tai vlogin perustamisesta. Olen katsonut paljon Youtube-videoita lähiaikoina ja miettinyt, olisiko siitä harrastukseksi. Noh, enpä tiedä.

Tänään kuitenkin tajusin, että minulla on edelleen tämä Slugs and nails and kitty cat tails -blogi. Ei vaatisi suurta vaivaa hieman muokata blogipohjaa, jotta tästä saisi freshimmän ja nykyistä minää kuvaavan blogin.

Olen tehnyt myös hieman taustatyötä miettiessäni, onko minulla kohderyhmää, millainen blogista/vlogista tulisi, kannattaako kyseinen ajatus edes. Olen todennut, että suomalaiset edelleen lukevat enemmän blogeja kuin katsovat Youtubea. Varsinkin kohderyhmäni, jonka olen ajatellut olevan aikuiset naiset.


Olen luonut Wix-verkkopalveluun oman sivun, jonne kirjoitan englanniksi. Olen tässä samalla miettinyt, kirjoittaisinko englanniksi vai suomeksi. Miten voi olla näin vaikeaa päättää ihan yksinkertainen asia? Äidinkieli vai ulkomaankieli?

Tänne Bloggeriin joka tapauksessa kirjoitan suomeksi, koska varmasti tänne tiensä löytää helpommin suomenkieliset lukijat. Katsotaan, jos alan muokata tuota Wixiä enemmän englanninkieliseksi infosivuksi kuin blogiksi.

Jos haluat tutustua enemmän nykyiseen minääni, voit klikkautua Instagrammiin: @backisthebig.

Yritän nyt antaa tekohengitystä koko tälle blogiasialle, ja katsotaan mitä tästä tulee!

tiistai 6. maaliskuuta 2012

IsaDora: Silver Sky

Miksi tää aina kääntää nämä tärkeät kuvat ihan vinksalleen vaikka tietokoneella ne on ihan oikein päin!? No, pointti on siis se, että ostin jälleen kerran IsaDoraa ja väriksi valikoitui 731 Silver Sky. Aivan ihana väri, en aio koristella sitä mitenkään!
Why Blogger won't show the pictures as I want it to? Well, the point is that I bought a nail polish from IsaDora again and this time it is 731 Silver Sky. Oh how I love this color and I won't put anything else on my nails!



Tämähän on harmaaseen vivahtava sininen. Shimmeriä löytyy paljon enemmän kuin aiemmin kokeilemistani IsaDoran kevät/kesä 2012 -valikoimasta! Tai no sitä Icy Lilacs en ole vielä päässyt kokeilemaan, mutta ah pian <3 Ja kuten näkyy, blogini nimi on vaihtunut tuohon englanninkieliseen. 12 lukijaa oli käynyt äänestämässä ja ylläripylläri äänet meni tietty tasan! No, en halunnut sitten pitää kaksikielistä nimeä, vaikka kirjoitankin kaksikielistä blogia, joten päädyin tähän Slugs and nails and kitty cat tails. Vai olisiko parempi Slugs & Nails & Kitty cat tails? Pitääkö siitäkin järjestää äänestys? :D
As you can see it's a bit more gray than clear blue. I don't know if shimmer is the real term for this nail polish but we finns would say that this is a nail polish with shimmer in it. And as you might have noticed that my blog's title is in English now. 12 readers voted in my poll and result was 50-50 of course! So then I decided to choose this English one Slugs and nails and kitty cat tails. Or should it be Slugs & Nails & Kitty cat tails? Oh dear, do I have to make a new poll? :D

Hei! Jättäkää ihmeessä kommenttia joko tuohon valintaruutuun, mikä on tässä alla, tai kommentin muodossa!
Hey! Please leave a quick opinion here below or a comment!