Näytetään tekstit, joissa on tunniste Teemakynnet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Teemakynnet. Näytä kaikki tekstit

torstai 31. lokakuuta 2013

Halloween-kynnet

Tänään on tulossa vielä yksi ajastettu postaus synninpäästön saaneesta lakasta. Koska olen ahkerasti swatchaillut syntilaatikon lakkoja, olen saanut tehtyä niistä ajastettuja postauksia koko loppuvuodeksi :D Tällä hetkellä ei siis tarvitse ottaa stressiä siitä, että työt painaisi niin kovin päälle, etten ehtisi lakkailemaan ja bloggailemaan. Joka tapauksessa on siis tulossa jotain postauksia. Ehkä nyt voin olla rauhassa blogin kanssa eikä tarvitse pelätä, että te lukijat ihmettelisitte, mihin olen kadonnut :)

Olen myös huomannut, että tämän syntilaatikkoni kanssa kynsimasennukseni on kadonnut! Masennus kesti monta kuukautta tässä keväästä syksyyn. Saatoin pitää samoja lakkauksia monta päivää, jopa yli viikon. Lakat kun tuppaavat geelin päällä pysymään paljon paremmin kuin luonnonkynnen päällä. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että on taas kivaa lakkailla ja kiva huomata, että kyllä ne lakat nopeasti kuivuu myös iltaisin.

Mutta asiaan eli Halloween-kynsiin! Pohjalla Julie G:n hiekkalakkoja. Vaalein on Tangerine Dream, keskimmäinen Sugar Rush ja tummin Hot Cinnamon. Keskimmäisen ja tummimman välillä on vaikeaa huomata eroa kuvissa. Livenä sen huomaa paremmin.



Kokeilin ensin vasemman käden kynsiin, millaiset noista pääkalloista saisin. Eivät olleet omasta mielestäni yhtä hyvät kuin hämähäkinseitit. Siksi vasemman käden kynsissä vain hämähäkinseitit. Mutta pääkalloleimojen alta näkyy paremmin tuo liukuvärjäys. Olen aika tyytyväinen siihen :)

Heh, jätin peukusta hämähäkin siistimättä, jotta se olisi kokonainen :D

Pääkalloleimat laatasta Apipila 01 by MiMax, hämähäkinseitit nappasin XL-laatasta nro 30, jonka olen joltain ostanut. Yritin leimata BM13-laatalla, mutta kuviot eivät nousseet laatasta mihinkään ja osaan ei jäänyt lakkaa lainkaan, kun vedin scraperilla yli :( Joku on myynyt mulle surkean laatan!!

Oletko tehnyt jo Halloween-kynnet?

torstai 26. heinäkuuta 2012

Kynsilakan värin mukainen lakkaus: ombre-violetti/lila

Saas nähdä, osasinko ajastaa tämän oikein. Jos osasin niin tämän pitäisi ilmestyä luettavaksi huomenna, torstaina aamulla kello 6 :D

Tänään siis luvassa värin mukainen (vai onko se värinmukainen?) lakkaus. Jos te yhtään mua tunnette, niin tiedätte, että lähinnä sydäntäni ovat ombre-lakkaus ja pilvimani, kuten tuossa pari päivää sitten nähtiin. Tässä sitten tulee sitä ombrea taas kerran. Tein muuten ensimmäisenkin värin mukaisen teemapäivän ombrella :D

Lakat, joita käytin:
- China Glaze Sweet Hook
- Gosh Misty Mauve
- Models Own Purple Imperial
- Depend 313
- Gosh Deep Purple
- Yes Love 6

Vaaleimmasta tummimpaan ja kaikki kuorrutettu Yes Lovella. Tuo Yes Love pilasi etusormen ja keskisormen pakkautumalla ihan kummallisiin paikkoihin! Arvatkaa vaan, lähtikö vaihtoon ja nopeesti! No mutta ainakin peukku onnistui. Yes Love näyttää hyvältä Deep purplen päällä :)

Kokeilkaapas, toimiiko tuo gallup, jos ette ole siihen ääntänne vielä laittanut? Välillä se näyttelee ihan omiaan ja joskus en edes tiedä, toimiiko se... Huh huh tätä Bloggeria...

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Kymmenes teemapäivä: Inspiroidu blogista

Olemme tulleet Inspiroidu blogista -teemapäivien päätöspostaukseen. Wuhuu, tarkistin vielä, että kyllä, olen nyt siis inspiroitunut kymmenestä blogista. Eihän siinä sitten mennytkään kuin kaksi kesäkuukautta :D Toisaalta, enhän minä teille missään vaiheessa luvannutkaan, että postaisin näitä kynsiä joka päivä :) Tämän teemapostauksen jälkeen keskitynkin sitten värien mukaisiin teemalakkauksiin, joista ensimmäisen olenkin jo suorittanut eli vihreän.

Viimeiseksi inspiraatioblogiksi valikoitui aivan ihana Kaikki kynnelle kykenevät. Tämä taitaa olla yksi niistä ihan ensimmäisistä blogeista, joita aloin lukemaan tuossa viime joulukuussa. Piukup on blogannut nyt puoli vuotta ja siksipä hän päätti jakaa muutamia kynsikoristearkkeja ensimmäisille HEP-huutajille. Arvatkaapas kukas se oli kärppänä paikalla ;D
Ruudun takaa yritin lähettää Piukupille viboja, että hän laittaisi nämä pakettiini. Taisivat vibat mennä perille, koska nämähän olivat kuoressani! Eli siis nämähän ovat kuin feikkejä vesimarmorointeja water decalssin muodossa!

Toinen onni minua potkaisi, kun Piukup lisäsi mukaan nämä koko kynnen peittävät tarrat. Katsokaa kuinka kauniita! Ja niitähän piti heti päästä kokeilemaan, miten mahtavat näihin rakennekynsiin taipua. Siitähän se inspis sitten lähti ;)

Ei nyt mitenkään ihan huonot ekaksi kokeiluksi, eihän? :) Reunat oli ihan mielettömän vaikea saada tasaiseksi, mutta kaukaa katsottuna vallan hauskat :D En voinut peukusta ottaa kuvaa, koska siihen tuli joku aivan härö suonenveto, kun yritin sitä koukistaa.

No, olivatko teemapäiväni aivan surkeita vai mitä mieltä olette? :) Tässä vielä muutama off topic -kuva iltaanne piristämään :)
Täytyyhän meillä nyt kissa olla parvekkeella kurkkimassa! Olen ostanut tämän entisen työpaikkani parkkipaikalta, kun siinä viime syksynä oli joku myymässä tällaisia erilaisia eläimiä.

Uudet korvikseni! Eivätkö olekin ihanat?

Ja mikä parasta: sinäkin voit saada juuri samanlaiset korvikset! It's just another (nail)blogin alotoffun on alkanut kynsiensä lisäksi harrastaa korujen tekoa! Klikkaa itsesi myös hänen blogiinsa ja mene kurkkimaan kuinka ihania korviksia sieltä löytyykään :)

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Yhdeksäs teemapäivä: Inspiroidu blogista

Heippati taas :) On aika inspiroitua blogista! Olen todella kauan ihaillut erään blogin ulkoasua, varsinkin värimaailmaa. Inen lakkaleikit -blogissa on aivan syötävän hyvännäköinen tausta ja nätit värit! Nämä värit - taas kerran - päätyivät kynsilleni.

Pilvimani on yksi söpöimmistä manikyyreistä mitä tiedän! Tosin itselleni tulee aina sellanen fiilis, että pilvien on mentävä ekalla kerralla kohdilleen, ettei niitä vaan tarvitse ruveta poistelemaan ja uusimaan. Kaikissa kynsissä pilvimani ei ole täydellisin, mutta toisaalta tämä kynsieni muoto tuo oman haasteensa manin lakkaukselle. Ja mitä käytin?
- IsaDora 738 Blue Lagoon
- Essie Matte About You
- Kinetics Beginnings
- Lumene Sweetie.
Tungin sähköviilani lakkojeni kanssa samaan laatikkoon, koska tarvitsin sille turvallisen paikan ilman, että mitään pahaa pääsisi tapahtumaan. No, arvatkaapas mitä! Nyt sinne laatikkoon ei enää mahdu enempää lakkoja :D

Huomaattehan myös, että mikäli haluatte seurata blogia Twitterissä, se on nyt mahdollista :) Klikkaamalla oikealla palstalla olevaa sinistä lintua pääsette Twitteriin.

Ehdit vielä myös vastaamaan blogin kyselyyn, joka on tuossa ylimmäisenä oikealla palstalla. Tällä hetkellä johtoa pitää vaihtoehto, että 100 lukijan  täyttyessä olisi kiva pitää sekä lakkauskilpailu että arvonta. Vielä ehdit vaikuttaa!

Muistakaapa myös tuo CosMeryan alekoodi :) Saatte elokuun puolella tietää muutamasta tuotteesta lisää, mutta käyttämisen arvoinen koodi se on!

Tarkkasilmäiset huomasivat, että olen alkanut lisätä blogiosoitteeni kuviin. Harjoittelua tarvitsen tuon netistä imaistun kuvankäsittelyohjelman kanssa, mutta en aio ruveta sen ihmeellisemmin kuviani muokkailemaan. Että ihan raakoja kuvia tulette tulevaisuudessakin näkemään :D Ehkä joskus saatan jotain innostua kikkailemaan, mutta ei pelkoa, en joka postauksessa :)

Mites te lukijat, muistatteko te itse yleensä, mihin postaukseen olette kommentoineet? Itse olen niin lahopää, että postaukset unohtuvat ja joskus useiden viikkojen päästä saattaa tulla mieleen, että onkohan bloggaaja jo vastannut. Mites te, käyttekö te kurkkailemassa bloggaajan vastauksia? Olen nyt yrittänyt petrata ja ruveta käymään niiden lukijoiden blogissa kommentoimassa, keillä se blogi sattuu olemaan :) Ainakin heille on helpompaa saada vastaus omaan blogiin. Vai onko?

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Kahdeksas teemapäivä: Inspiroidu blogista

On taas aika inspiroitua blogista :) Tämä onkin jo kahdeksas inspiroitumiseni lähde ja päätin, että tällä kertaa jotain muuta kuin blogin väreistä inspiroitunutta. Blogi, josta inspiroiduin, on mahtava Passion for Nails. Katselin ja kiertelin ympäri ämpäri blogia ja mietin, etten voi millään ruveta myöskään kopioimaan Suvin kynsiä. Joten aloin miettiä, mitä minulle tulee mieleen hänen blogistaan. Tyttömäisyys ja hempeys olivat ensimmäisenä mielessä :)
Käytin uutta Depend 310 -lakkaani, joka oli aivan mielettömän upea! Levittyvyys oli aivan surkeaa ja jokainen siveltimen veto näkyy kynnellä. No, tärkeintä on se, että tarroja löytyi laatikosta :D

No, onko tämä hempeää ja tyttömäistä? :)

Oli pakko laittaa loppukevennykseksi kermaviilipurkin kansi, joka vähän kärsi, kun yritin avata sitä. Ai mulla? Ai pitkät kynnet? :D

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Seitsemäs teemapäivä: Inspiroidu blogista

Koska Mirjan blogi Lepikossa kuhisee vilisee ihan kaikkea tilkkutäkistä Marimekko-kuoseihin, valitsin hänen bloginsa seitsemänneksi inspiraationi kohteeksi. Se olikin sitten suuren suuri kynnys ylitettäväksi, koska maailmassa ei voi olla mitään, mitä Mirja ei olisi ehtinyt kokeilla! Katsotaanpa, osaatteko kuvien perusteella arvata, miten tässä on inspiroiduttu.
Näitä käytetty:
Trind Base Coat (ei välttämättä geelien päälle tarvitse laittaa, mutta jotenkin lakka tuntuu liukuvan paremmin tämän päälle?)
Gosh Miss Minty (olen kuolannut tätä lakkaa kauan ja vihdoinkin löysin sen alelaarista!)
Essien Good to Go

Kuorrutus Yes Loven glitterillä.

Ilman kuorrutusta.


Kuorrutettuna.

Noo, tuliko ideani selväksi? :D Vai meneekö vielä sekavammaksi: lakkaus kuhisee glitteriä! Miettikää nyt, olette jossain keskellä lepikkoa kauniina juhannusyönä ja kimpussanne hyörii kymmeniä pieniä ötököitä. On hyvin pieniä, kuin hyttysiä (nuo miniglitterit) ja sitten hieman isompia, kuin kärpäsiä (isommat glitterit). Mutta noo... haittaaxe?

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Kuudes teemapäivä: Inspiroidu blogista

Nyt kun kerran olen päässyt vauhtiin näiden teemakynsien kanssa niin enkös tehnyt tänäänkin yhdet sellaiset! Tällä kertaa valitsin ulkomaalaisen blogin nimeltä MissAdelinne. Yhdessä välissä iltaa tuli räjähdyksenomainen oivallus, että nyt tiedän, millaiset kynnet tälle blogille teen. No, eipä mielikuva vastannutkaan sitä, mitä todellisuudessa tuli tehtyä.





Niin siis mahtavan hieno ja upea ideani oli lakata kynnet liukuvärjäyksen ja ombren yhdistelmällä. Eli väri lähtee peukusta, valkoisesta muuttuen keltaiseen, vihreään, siniseen, violettiin ja punaiseen. No, ainaski tarrat näyttää kivoilta!
Ai niin, huh huh, mitäköhän lakkoja tässä tuli käytettyä? Pikkurillistä lähtien:
Oriflame Very Me Red
Gosh Misty Mauve
Gosh Lavender Love
Kinetics Don't Promise
China Glaze Sunshine Pop
Kinetics Beginnings
Essie Good to Go

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Viides teemapäivä: Inspiroidu blogista

Tänä iltana tuli joku kummallinen inspis lakata kynnet taas. Päätin ottaa inspistä Hannelen blogista Künsii. Yhtenä päivänä kahlasin blogini läpi ja huomasin postanneeni, että Hannele on aikoinaan ollut ensimmäinen lukijani! Tämä olkoot siis omistettu hänelle :)
Paitsi, että nuo kynsinauhat on siistimättä. Piti äkkii saada kuva, ennen kuin tökkään kynnet taas johonkin.
Pohjalla Essien mattalakan alla Kineticsin Jet Black. Pilvissä Oriflamen Very Men punaista ja China Glazen Sunshine Poppia. Joka toisessa sormessa ensin alla CG ja joka toisessa Oriflame. Punainen ei kyllä tarpeeksi näkynyt tuon mustan päältä. Ihmeen onnistuneeksi sain tämän pilvimanin, vai miten on? :)

torstai 14. kesäkuuta 2012

Neljäs teemapäivä: Inspiroidu blogista

Yritin todella paljon inspiroitua Tartofraises-blogista. Tuo nainen tekee niin mielettömiä kynsiä, että siinä tuntee itsensä ihan pieneksi, kun niitä katsoo. Ei sillä, ettenkö tuntisi itseäni muutenkin pieneksi tekijäksi :D Noo, ajattelin mennä helpolla ja napata sieltä taas perustyylin: värimaailman.

Oho, vasemman käden etusormi näyttää hirmu paksulta, vaikka se ei sitä ole. Tässä lakkauksessa käytin pohjalla pari kerrosta Kineticsin Purple Madnessiä, päälle yksi kerros La Femme Cracklen mustaa ja vielä kuorrutin Rimmelin glitterpäällyslakalla (se on tuo kummallinen sininen kajo, mikä näkyy esimerkiksi oikean käden keskisormesta). En jaksanut kunnolla puhdistella kynsinauhoja tuon cracklen jäljiltä, sehän oli ihan järkyttävää yrittää saada sitä pois! Ei tuntunut lähtevän sitten millään! Ja nämä kuvat on taas otettu heti kynsilakanpoistoaineella läträämisen jälkeen, joten ei tarvitse moittia kynsinauhoja :)

Taitavat päästä nämä teemapäivät pikkuhiljaa käyntiin! En edelleenkään lupaa, että tekisin joka päivä uudet kynnet, koska siihen ei ole aikaa eikä viitsimystä. "Inspiraationikin" saattaisi kärsiä :D

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Kolmas teemapäivä: Inspiroidu blogista

Tällä kertaa inspiroiduin Nails1820-blogista. Olen jo jonkun aikaa lukenut tätä blogia ja olen tainnut sen jopa kertaalleen kahlata läpi. Mulla kun yleensä on se tapa, että kahlaan koko blogin alusta loppuun, jos ryhdyn lukijaksi. Siinä parhaiten näkee bloggaajan kehityksen :) Kuinka moni teistä on kahlannut minun blogini läpi?

Mutta siis Nails1820-blogin ulkoasu on muistaakseni muuttunut jo pariin kertaan, kun olen sitä seurannut. Tässäpä teille kynnet, jotka saivat inspiraatiota blogin nykyisestä ulkoasusta.

Tein kahdella keltaisella liukuvärjäyksen. Käytin siis IsaDoran Mellow Yellow'ta ja China Glazen Sunshine Poppia liukuna siihen päälle. Fimoista mietin, että hedelmiä vaiko rusetteja. Piti laittamani molempia, mutta päädyin kuitenkin appelsiineihin ja mansikoihin. Appelsiineja oli näköjään jäljellä vain nuo 10 kpl, joten nappasin toisesta lokerosta mansikoita. Jotenkin pirteät kynnet, mites teidän mielestä?

Ei ole mitenkään parhaiten puhdistetut kynnet, se menköön tällä kertaa kipeän vasemman käteni peukalon piikkiin. Se sai eilen kunnon viillon terävästä lasista, kun olimme vanhempieni luona siirtämässä lasista kasvihuonetta toiseen paikkaan. Kun viimeistä lasia olin laittamassa paikoilleen, yksi kiinnitysnappi tipahti kasvihuoneen sisälle hiekan sekaan. Heitin paksut käsineeni ruohikolle ja menin hakemaan sen. Kun yritin saada nappia takaisin paikalleen, ei se sitten mennytkään. Piti nostaa lasi pois paikoiltaan. Siinäpä terävä reuna veti komean viillon keskelle peukaloa. Kiva, kiva...

Sitten piti sanomani vielä muutama asia. En ymmärrä, miksi mulla on niin huono muisti, etten muista kaikkea kirjoittaa, mitä pitäisi. No, tässä tulee:
- otin bannerin pois, koska se oli ihan hirveä, teen joskus vielä paremman, kunhan tulisi enemmän onnistuneita kynsiä
- oletteko huomanneet Kynsilakka-välilehden?
- laitoin tunnisteet sivun alareunaan, jotta löydätte paremmin postauksia tietystä aiheesta
- voisiko joku kertoa, miten saisin tuohon sivupalkkiin sellaisen nätin Facebook-kuvan, mistä voisitte vain klikata "Like" niin pääsisitte helpommin tykkäämään blogin Facebook-sivusta?

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Toinen teemapäivä: Inspiroidu blogista

Blogilla, josta inspiroiduin, on ehkä maailman ihanin taustakuva :) Better Nail Day -blogin taustakuvassa on ihania värejä - musta, lila ja valkoinen - eikä siellä esitellyt kynnetkään mitään pahoja ole ;D Päädyin siis vesimarmoroimaan, mikä on oikeastaan lempipuuhaani. Mulla on ns. kaksi vasenta kättä eli minkäänlainen upea koristelu ei luonnistu - paitsi huijauskeinoin (tarrat, strassit, decalssit, jne.). Halusin käyttää kaikkia Better Nail Dayn värejä, joten päätin teipata sormeni ja alkaa dippailemaan!











Siinäpä siis oli jokaisesta kynnestä omat kuvansa sekä yhteiskuvat.

Näitä käytin.

Valkoista lakkasin vesimarmoroinnin pohjalle, mutta käytin sitä myös, jotta tuo musta ja lila eivät peittäisi täysin :)

Rakastaako kukaan muu tätä Essien päällyslakkaa?

Tämä on ihan ok kynsilakanpoistoaine, mutta ei ole läheskään yhtä tehokas kuin muut marketsukulaisensa. Ja mä onnistun aina rikkomaan nämä painelukorkit -.-
 Sitten ihan muihin aiheisiin :D Mun iankaikkisen vanha kännykkäpussini on ollut likainen ja kulunut jo ties kuinka kauan. Olen odottanut jo kauan, että menisi jo rikki, jotta voisin ostaa uuden :D Ja tadaa, eräänä päivänä vetoketjun se veto-osa jäi mun käteeni! Mulla oli vihdoinkin hyvä syy ostaa uusi kännykkäpussi. Sen kyllä näette vasta sitten, kun teen siihen sopivat kynnet ;)

Ja vielä pieni kurkistus meidän ikkunan välissä asustaviin Kinder-munaylläreihin.