Näytetään tekstit, joissa on tunniste ostokset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ostokset. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. helmikuuta 2013

Ostettuja ja saatuja

Mimosa TalkAndBake-blogista kyseli swappikamujen perään ja minähän ilmoittauduin heti. Hauskaahan tässä oli se, etten koskaan mennyt lukemaan Mimosan himotuslistaa tai lakkalistaa, vaan summamutikassa lähdin shoppailemaan. Onneksi minulla oli mukanani eräs ystäväni, joka sattumoisin tietää Mimosasta hieman enemmän kuin minä itse, joten pieni pikkulintuni auttoi löytämään Mimosan pakettiin täytettä! Kunhan Mimosakin julkistaa minun lähettämän swappipaketin, linkitän sen postauksen tähän.

Tässä saamani swappipaketti. Heti, kun tämän aukaisin, tuli ihan karmea fiilis siitä, että mahtaako Mimosa olla tyytyväinen omaan pakettiinsa. Siis tässä on tavaraa vaikka millä mitalla!!

Sitten vähän lähempää. Etualalla kaksi hyrrää, toisessa helmenpuolikkaita ja toisessa microhelmiä, mistä en olisi koskaan uskonut, että ne on NOIN pieniä! Kyllähän tiesin, että joo, pieniä ovat, mutta niin pieniä, että pitää oikein tihrustaa :D Kaksi puutikkua esimerkiksi kynsinauhojen työntelyyn, leopardikokokynnentarroja (ggrraaauuu!), sydänkynsiviila (vähänkö SÖPÖ), erimuotoisia strasseja pussissa ja taka-alalta pilkistää Zoyan värikartta, joka oli muuten ehkä hirvein tavara koko paketissa :D Ai miksi? Koska himotus.

Eihän nämä vielä tähän loppuneet! Aivan mielettömän ihania sinisiä water decalsseja, Color Clubin musta lakka, ranskistarroja, soft stamper (jossa kuvina muunmuassa nuottiviivasto, pianon koskettimisto ja kolmea erilaista sydäntä), kaksi kynsikiekkoa, joista toinen lähti heti käyttöön ja tuo valkoinen tuossa puutikkujen ja lakan välissä on aivan mielettömän ohut nail art -sivellin! Siitä en sitten tajunnut ottaa lähempää kuvaa... Huomasitteko myös tuon maailman söpöimmän säilytyskipon? Sehän on tuossa water decalsien edessä, sydämenmuotoinen <3 Sitten vähän tarkempaa syyniä muutamasta tavarasta:

Koska itse olin erittäin, erittäin tyytyväinen pakettiini, toivon suuresti Mimosan myös olevan tyytyväinen. Keskityin hänen paketissaan aika pitkälti kaikkeen muuhun tavaraan kuin kynsitavaraan. Tuntui meinaan todella vaikealta ostaa jotain sellaiselle henkilölle, jolla tuntuu olevan kaikkea ja joka on kokeillut jo kaikkea :D

Mutta sitten omiin ostoksiini. Tutustuin tuohon kauheaan eBayn maailmaan ja laitoin sieltä tulemaan muutaman pari tilausta. Ihan vain infoksi kaikille teille, jotka pelkäätte kalliiden pakettien pysähtyvän tulliin, niin ei aina käy, omat pakettini menivät suoraan postiin :) Ja tällaiset yksilöt ovat meille muuttaneet:
Vaaleanvihreää ja mintunvihreää aika tavalla :D

Tämä oli suuren suuren suuri pettymys :( Lakka on kuin suoraan hernekeitosta pullotettu, vaikka sen ei edes kuuluisi olla tuon värinen. Olen ollut yhteydessä eBay-myyjään, joka ei vielä ole sanonut juuta eikä jaata siihen, pitääkö minun lähettää tämä takaisin vai mitä tapahtuu. Harmittaa erityisen paljon! Tästä linkistä voit kurkata, millaista lakkaa odotin.

Omasta mielestäni erittäin ihania lakkoja kaikki. Tuosta Keep Calm, Paint On -lakasta on todella paljon blogeissa kirjoituksia siitä, miten huono koostumus siinä on ja miten se kuivuu oudoksi jne. Ajattelin nyt kuitenkin ottaa testiin sen. Sehän on siitä uusimmasta Chinan kokoelmasta, jossa muistaakseni on myös toinen erittäin kiinnostava lakka. OPIn Gargantuan Green Grape on ollut varmasti vuoden päivät himotuslistallani, onhan se sentään noin ihana. Duplicityy, Nicole by OPI ja Ruby Wing olivat täysin heräteostoksia, jotka satuin löytämään samalta myyjältä kuin nuo OPItkin, joten päätyivät pakettiin :D

Jospa tässä nyt elämä alkaisi taas rauhoittua. Mullahan oli tässä sellainen kahden viikon työputki, missä en ole ehtinyt ajatella mitään saatika tehdä kynsiä tai lakata niitä. Edellisessä postauksessani olivat kaverini tekemät kynnet, jotka siis halusin minulle tehtävän, koska olin viime torstaista lauantaihin Kuopiossa koulutuksessa. Tänään olisi ajatuksena viilailla ne pois (koska noin tummia kynsiä en pysty lakkailemaan) ja muutenkin lyhentää kynsiä töitä ajatellen. Onneksi tässä olisi nyt vielä kolme, KOLME, vapaapäivää tiedossa. Ajatuksen asteella on siivota täällä kotona, koska tässä on hurahtanut muutama viikko niin, etten ole edes katsonut imuriin päin ja tehdä tosiaan nuo kynnet.

Löytyikö saamistani tavaroista jotain, mikä sinua kiinnostaa?

Edit 1. 12.2.
Ja eikös heti, kun olin tämän kerennyt postaamaan niin Kayla Shevonne pisti tuon Chinan uuden Avant Garden -kokoelman swatchit nähtäville. Siellä siis tuo Keep Calm, Paint On löytyy myös. Linkki tässä.

perjantai 3. elokuuta 2012

MiMaxin tilaus

Tilasinpa MiMaxilta flock- eli samettijauheita. Turkoosi, vihreä ja hopea jauhe tipahti tänään postiluukusta. Olen aina tyytyväinen MiMaxin tarjoamaan palveluun sekä toimitusaikoihin. Paketti tulee postissa todella nopeasti :) Näistä samettijauheista kuulin ensimmäisen kerran Facebookissa ja sitten katsoinkin tämän videon. Jos tänään ehdin niin kokeilen näitä tähän vanhan lakkauksen päälle ennen kuin alan suunnitella huomisen lakkausta. Huomenna on toisen kummityttömme syntymäpäivät, jonne ollaan menossa paitsi, jos olemme edelleen kipeinä. Sen näkee sitten huomenna.

Tässähän hauskaa on se, että jauhe luo samettimaisen, pehmeän pinnan lakkaukselle. Mitenköhän mun käsienpesuaddiktion käy? ;D

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Ostin, kun halvalla sain

Avokkini on suorastaan kirppismyyrä ja koska hänellä on nyt viikonlopun ajan vanhempiensa auto lainassa, niin ensimmäinen pyyntö häneltä olikin, että ajetaan Turun Manhattanille kirpputorille. Itse yleensä tepastelen kirpputoria ympäriinsä ja välillä käyn hengittämässä avokin niskaan. Hän kun käy kaikki satamiljoonaa LP-levyä läpi... Mutta tällä kertaa onni potkaisi minuakin! Löysin Yes Loven alelaarin, jossa kynsilakkoja oli pilvin pimein ja hintaa 1 euro. Oikeastihan mulla ei ole yhtäkään tällaista glitterlakkaa. Mutta nytpä on!






Semmoset värit tuli hankittua. Siellä oli myös koristelulakkoja eurolla, mutta niitä en ostanut, koska hankin juuri uudet, oikeat akryylivärit ja ne toimivat nyt koristelulakkoinani :)

Jos muuten olette rakennekynsi-ihmisiä (pidätte rakennekynsistä, teillä on rakennekynnet tai teette sellaisia), käykääpä liittymässä Facebookin Rakennekynnet-ryhmään. Sieltä saa mahtavia vinkkejä joka lähtöön ja tuntuu, että joka päivä oppii jotain uutta!
Samaisesta ryhmästä klikkasin itseni uudelle kynsikirppikselle, nimittäin Kynsikoristeet kiertoon -ryhmään. Ryhmä oli aivan uusi ja alkutekijöissään ja ennen kuin huomasinkaan, ihmisiä alkoi hiipien saapua paikalle. Nyt taitaa olla jo ekat kaupat tehty. Tästä se lähtee! Klikliklik!

Ja muistakaapa nuo avoinna olevat gallupit tuossa oikealla palstalla!

torstai 16. helmikuuta 2012

Kääks!!

Laitoin aamulla leimoja kynsiini. Tuli aika talviset, eikös?

Mutta ne näyttää paremmilta leimojen kanssa!

Onpas käsi oudon näköinen?


Tällaista siis tänä aamuna. Kävin eilen lakkaamassa yhden kaverini kynnet, kun hänellä oli illalla jotkut juhlat. Häneltä löytyi 4 Dependin lakkaa ja ihastuin niihin ikihyviksi! Ihan mieletön peittävyys yhdellä ainoalla kerroksella! Päätin, että niitä on saatava. Kaverini sitten vinkkasi, että Myllyn Cubuksesta löytyy, joten eikös tänään otettu avokin kanssa auton nokka kohti Raisiota.

No, ei me siellä Cubuksessa sitten käytykään, kun muistin, että isäni antamasta lahjakortista jäi vielä 20€ käyttämättä. Joten eikun Sokokseen! Ja näitä tarttui mukaan:
Goshin Special Edition 002 Misty Mauve, Isadoran (IHAN MIELETTÖMÄN IHANAN VÄRINEN) 729 Marzipan, Lumenen Natural Code 41 Sweetie (ensimmäinen vaaleanpunainen lakka mulla) ja 39 Groovy. Näistä 3 kpl oli alennuksessa (Lumenet 3,30€ ja Gosh -30%) ja luontaisedut tietty päälle ;) Arvatkaa vaan, kuinka kauhee hinku olisi heti poistaa nykyiset siniset ja laittaa kaikkia näitä kynsiin :D Olen ihan rakastunut!

P.S. Rakkain siskoni, tervetuloa lukijaksi!